Kylmä vesi, voimakas voide

Syksyllä minä ryhdyin käymään ystävän kanssa avannossa.
Ne olivat pyrähdyksiä. Dippailuja.
Portaat ja pylly alas.
Tuskin viittä sekuntia.
Ja tänään, TÄNÄÄN, minä uin portailta rantaan!
Minä uin, vaikka toinen uimatossu hävisi virran mukana.
Minä uin, vaikka pakkasta oli viisi astetta eikä vedenkään lämpötila kovin paljon plussan yläpuolella heilunut.
Minä uin, vaikka kauhistutti ja hirvitti.

Ja mikä tunne sitä seurasikaan.
Mikä mahtava kihelmöinti täytti koko kehon.
Mikä itsensä voittamisen ja euforian tunne valloitti koko mielen.
Minä tein sen!
Minä tein sen!!

Oi avanto, olet huume.
Olet hirveä, kamala, kauhistuttava ja kylmä.
Mutta olet samalla niin taianomainen ja mielihyväinen.
Oi tätä onnea!

Pinnan alla, näkevänä

Ostin uimalasit vahvuuksilla.
Ajattelin selkäuinnin helpottuvan kun silmään valuva vesi ei töni piilareita pois paikoiltaan.
Mistäpä olisin arvannut, että se avaisikin kokonaan uuden maailman.
Vedenalaisen maailman.

Sukelsin.
Siellä se oli, kokonaan uusi ulottuvuus.
Syvyyys, painavuus, vesijuoksijoiden heiluvat jalat.
Lapsuuden maailma.
Samantien palauduin jonnekin ala-asteelle, jolloin uimassa käytiin viikottain ja vedessä oltiin tunteja.
Sinnekö se jäi, likinäköisyydeen alle?

Samantien mummouinti muuttui rintauinniksi.
Aika parani. Sydän pamppaili.
Eikä pelkästä innostuksesta.

Ensi viikolla uimariystävä lähtee opettajaksi.
En jaksa odottaa.
Duussin hehkuttama oikeaoppinen rintauinti, täältä tullaan!

Halu on vahva ja voimakas

Haluaisin ottaa ja varistaa yltäni tämän kaiken.
Tämän toivottoman tarpeen hallita kaikkea.
Tämän hetkeen tarttumattomuuden voiman.
Tämän tuntemattoman pelon.

Haluaisin sukeltaa ja jättää pinnan alle kaiken turhan.
Jokaisen lyttäävän ajatuksen.
Jokaisen turhan taakan.
Jokaisen epätoivon rippeen.

Haluaisin ottaa kiinni kevään ensimmäiset auringonsäteet.
Haluaisin kävellä hangella, joka kantaa.
Haluaisin muistaa miten hyvältä tuntuu laskea pulkalla mäkeä ja luottaa siihen, että alhaalla vatsanpohjassa tuntuu onni, eikä ainainen jännitys.

Haluaisin vain elää ja nauttia siitä.

Toisessa kaupungissa

Helsingissä satoi lunta ikkunanpielet umpeen ja kaupunki vaipui pehmeään vaippaan.
Ystävän syntymäpäivälahjakeikka oli pitkä. Ja outo.
Ja Kokemus.

Kuohuviini oli halpaa ja ravintola liian täynnä.
Törmäsin vanhaan koulukaveriin, jonka äiti huomautti käyvän pukutöissä.
Ajoimme metrolla Kurviin.
Ahtauduimme pieneen kapakkaan.

Siellä oli se poika, joka nykyään tulee vastaan elokuvajulisteissa.
Joka silloin yhdeksän vuotta sitten oli samassa pienryhmässä.
Ja säesti itse itseään ja lauloi niin kauniisti.
Juuri ennen minua.
Ja minä lauloin nuotin vierestä ilman säestystäkin.

Hänestä tuli näyttelijä.
Minusta tämmöinen harhailija.

Syntymäpäiväyö

Täytin tänään 29 vuotta.
Koko perjantai-illan tein kahta kakkua.
Ja tänään koko aamun kasvispiirakoita sekä erilaisia dippejä.
Ystävät tulivat ja täyttivät olohuoneen naurulla.
Sain kukkia.
Sain teetä.
Sain kellon.
Sain konserttilipun.
Ja lakua. Ja suklaata.
Ja aamiaisen vuoteeseen.
Sain aivan liikaa. Eniten sain läsnäolosta ja onnesta.

Kello on puoli kolme yöllä ja olen yksin kotona.
Pidin tipattomuuteni, eikä huvittanut lähteä baariin sitä testaamaan.
Kuuntelen repeatilla Robynin cover-biisiä, jonka ihastuttavat Eraton tytöt esittävät.
Ja ihmettelen tätä elämää.
Miten nopeaa se kulkee. Ja miten helposti se voi madella.

Miten yläasteikäisenä en olisi jaksanut odottaa, että löytäisin jonkun joka rakastaisi.
Minua, sellaisena kuin olen.
Ja miten vähän vanhempana ajattelin, ettei se koskaan tule. Ja miten olin pakahtua kaikkeen siihen intohimoon joka kaivoi.
Ja miten hain sitä epäsopivista vuoteista. Ja halusin uskoa todeksi, vaikka siitä oli sopivuus kaukana.
Ja miten sitten Tyyppi tuli tielleni.

Miten nopeasti kahdeksan vuotta on mennyt.
Ja miten lähellä tämmöisinä hetkinä on teinitunne.
Se kun valvoi yöllä ja kuunteli traagisia lauluja.
Ja kirjoitti.

Silloin yli 14 vuotta sitten.

Onni on kuluvan vuoden mielentila

Olen niin onnellinen uudesta kodistamme.
Se on juuri oikeanlainen. Sopivasti tunnelmallinen ja kulunut.
Se herättää sisäisen papan ja mummun. Hyvällä tavalla.
Sen ikkunoista näkyy viereinen puisto ja sen luistinrata.
Tänään alakerran tarhalaiset oli päästetty jäälle.
Yksi lensi koko ajan mukkelis makkelis.
Yksi luisteli täysiä päästä päähän ja kaatui jos pysähtyi.
Kaikilla oli huomioliivit.

Olen niin onnellinen tipattomasta tammikuusta.
Miten paljon viikonlopussa onkaan aikaa kun yksi päivä ei mene puoliteholla.
Eikä sitä aikaa tarvitse suorittaa tai käyttää hyödyksi.
Mutta se, ettei ole paha olo.

Olen niin onnellinen lumesta.
Valkeaa, valoisaa ja pehmeää.
Tuntuu, että mustuus ja synkkyys jäi vuodenvaihteeseen.
Tuntuu, että olen herännyt horroksesta.
Horroksesta, jossa en edes tiennyt olevani.

Olen niin onnellinen uudesta jääteereseptistä.
Ja Tyypistä.
Ja Tyypin pappaimitaatiosta.
Ja Anopin lainaamasta matosta.
Ja kahvinkeittimestä.
Ja lounaasta ystävän kanssa.
Ja uudesta avantouintiharrastuksesta.

Olen niin onnellinen niistä hetkistä, jolloin en pelkää.

Vuosi kuvina

Meni marraskuun loppu ja koko joulukuu. Pikkujoulut, ahdistus ja muutto ottivat vallan ja blogin päivittäminen jäi. Mutta mikäs sen parempaa kuin aloittaa puhtaalta pöydältä. On uusi vuosi ja uusien mahdollisuuksien aika.
Tänä vuonna joulu ei ensimmäistä kertaa tuntunut miltään. Se johtui juuri joulun alle osuneesta muutosta, yleisestä häslingistä sekä lumettomuudesta.
Ymmärrän sen nyt. Jouluna luulin, että olen menettänyt jotain itsestäni. Onneksi en.

Useissa blogeissa on tehty menneestä vuodesta yhteenveto. Näin flunssan kouriin joutuneena päätin minäkin koota moisen.
Yllätys ei liene suuri, että kuvakokoelmaa dominoi häät.

Tammikuun toinen päivä lähdimme viikon lomalle. Sanottakoon, että siihen mennessä olin (jälleen kerran) paiskinut töitä lähes ympärivuotisesti. Yksi pätkätyön puolista, jota en näin vapaana toimittajan todellakaan kaipaa. Suuntana oli Turku, josta jatkoimme matkaa Helsinkiin, Nuuksioon ja Lahteen.

Turussa join elämäni ensimmäin Old Fashioned -drinkin, jonka perään olin haikaillut siitä lähtien kun näin Don Draperin sitä Mad Menissä nauttivan. Yllätys oli suuri, kun se paljastui niin viskiseksi. Joka ei pitäisi olla yllätys, sillä drinkiin tulee viskin lisäksi vain (sooda)vettä, sokeripala ja tippa (!) angostuuraa.
Turussa kävin myös Turun Linnassa ja näin (aivan liian pikaisesti) Duussia lounaalla.

Lahdessa kävimme katsomassa mäkiä. Paikalla oli myös kaamea valmentajaisä, jonka verbaalinen ruoskinta sai ystävän kyyneliin.

Kevään kuluessa saimme lopulta tehtyä ja lähetettyä kutsut. Postimerkkejä liimatessa olin tyytyväinen, että tarrapostimerkit on keksitty. Muutenhan minulle olisi saattanut käydä kuten George Costanzan Susanille.

Arkistoja kaivaessa löytyi tämä kuva. Kävimme Tyypin kanssa kakkukahveilla. Nyt muistan!

Pääsiäisenä kävimme Helsingissä. Sieltä palatessa menin suoraan junasta töihin. Laittautuessa kuuntelin musiikkia ja osasin hienosti letittää johdon hiuksiini.

Vappuna tilasin luomupiirin kautta 100 sitruunaa. Sen jälkeen pyysin ystäviä raastamisbileisiin. Sitruunoista ja 6 litrasta vodkaa valmistui limoncelloa, jota nautittiin heinäkuisissa häissä. Raastobileissä oli tarjolla mm. täytettyjä taateleita, täytettujä tomaatteja, guacamolea ja coctailtikkuja.

Ystäväni otti luomukanoja omalle pihalleen kesäksi. Niitä piti käydä katsomassa. Ja ne olivat todella sympaattisia! Puhumattakaan niiden munista, joita sain mukaani. En ole eläissäni onnistunut niin hyvin uppomunien keittämisessä kuin näiden kanojen munista onnistuin.

Kesäkuussa matkasimme Tukholmaan katsomaan Seinfeldiä.

Ja olihan se joka kruunun arvoinen! Paikat olivat kaukana, muttei se haitannut.

Taisi olla heti seuraava viikonloppu, kun vietettiin ystäväni polttareita. Yhtenä tehtävän oli soutaminen. Samalla uitetiin hevonen.
Ja voi että oli kuuma!
Ja voi että oli ihanaa!
Ja voi että oli hauskaa!

Juhannuksena oli lämmintä ja kaunista ja hauskaa. Tässähän tulee aivan ikävä kesää.

Ennen iltavuoroja houkuttelin Tyypin piknikille puistoon. Tuntui surkealta, että kauniit päivät lipuvat ohi sisällä kököttäessä. Näin sitä pääsi nauttimaan edes vähän auringosta ja lämmöstä.

Sitten olivat ne ystävän häät! Kuinka itkinkään. Ystävä oli niin kovin kovin kaunis, sulhanen komea ja rakkaus suuri.

Kotimatkalla käytiin Pandan tehtaalla ostamassa karkkeja omien häiden karkkipuffettiin. Kerroin Tyypille miten haluaisin mennä Pandan kanssa naimisiin ja asua karkkitehtaalla.

Polttarit olivat täydelliset. Ja yllätyksekseni kaksipäiväiset. Toisen päivän aamu lähti käyntiin kuoharilla ja mansikoilla. Ja siellä sitä vasta olikin ihanaa ja hauskaa. Ääni meni, mutta muistoja syntyi senkin edestä.

Viimeisen työpäivän jälkeen sain ystävältä juuri osuvan läksiäislahjan. Lempiasiaani: makeisia ja ajatuksia herättävän kirjan!

Sitten koitti hääpäivä. Se oli täydellinen. Ihana, koskettava, liikuttava, hauska ja kuuma. Vieläkään sitä ei oikein osaa purkaa sanoiksi.
Tuntui, kuin jokainen olisi hengittänyt kanssamme samaa ilmaa.
Kuinka paljon meillä onkaan ihania ihmisiä elämässämme, sitä ei voi kuin ihmetellä!

Häävalssin soitti ystävä. Se oli niin kaunis, että täytyi tosissaan tsempata, jotta pystyi kyyneliltä tanssimaan.

Vinkki kaikille morsiamille: kun vaihdat korkkarit matalampiin kenkiin, älä ota vannehametta pois. Siinä nimittäin helma helposti lipsahtaa jalan alle.
Ja tässä on tulos: Fractura metatarsalis V 1. da.
Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraavana päivänä starttaava häämatka kannattaisi jättää väliin. Emme uskoneet.

Aamulla lähti juna 7.12 Kuopin kautta Helsinkiin. En ole koskaan aiemmin sitä kautta mennyt, mutta nyt oli aikataulusyistä pakko. Helsingistä ostimme reililiput ennen kuin karautimme taksilla satamaan. Minulla siis oli jalka kipsissä ja miehellä oman haaverinsa vuoksi silmässä valtavat paineet.
Yksi hoito-ohjeista oli kielto kantaa raskaita asioita. Viisi päivää Tyyppi totteli, sen jälkeen ei enää kestänyt kummeksuvia katseita, miksi kipsijalkainen ja lyhyt vaimo raahaa kapsakkiä ja hän vain pasteeraa vieressä.

Saksassa join valkoviiniä. Tyypin lompakko varastettiin. Matkaa oli kestänyt 2 päivää.

Perjantaina saavuimme Nizzaan, jossa vietimme seuraavat kaksi viikkoa.

Antibesissä kävimme katsomassa valas-showta. Itkin sen läpi. Niiden älykkyys ja vankeus oli jotenkin liikaa.

Yhden viikon hääpäivänä mies valmisti illallisen: Nizzan-salaattia Nizzassa.

Italiassa vierailimme Cinque Terressä. Siellä oli häikäisevän kaunista, mutta myös läkähdyttävän kuuma.

Kissa oli laitettu tienaamaan.

Lankutin Louvressa.

Poistuessani metrossa kävelin keskelle orkesterin katusoitantaa. Menossa oli Kimalaisen lento. Kokemus oli pärisyttävä. Silloinkin taisin vähän liikuttua.

Kävimme katsomassa vanhaa kouluani. Se oli pienempi mitä muistin ja kotimatkakin oli lyhempi.

Caenissa kävimme sotamuseossa, jossa vietimme 7,5 tuntia. Mielellään olisi ollut kaupungissa kokonaisen toisen päivän. Kokemus oli mielenkiintoinen ja vavisuttava. Ensi kerralla pitää päästä näkemään itse Normandian maihinnousun rannat.

Syksyllä kaupungin valtasi lukuisia kertoja niin sankka sumu, että pelotti onko sen takana enää muuta elämää olemassa.

Ystävien järjestämä häälahjamatka Hailuotoon oli ihastuttava. Siellä löysin elämäni ensimmäiset kanttarellit!

Syksyllä sain myös starttirahapäätöksen ja perustin yrityksen. Päätimme myös muuttaa, ja löysimme ihanan asunnon.
Joulufiilis oli kadoksissa. Lähimmäksi sitä pääsin katsoessa yhden ihanimmista rakkauselokuvista: Love Actuallyn. Voi niisk!

Itsenäisyyspäivänä karautimme ystävän kanssa Luulajaan Veronica Maggion keikalle. Se oli upea!

Ryhdyin käymään aamuisin kävelyllä. Lunta ei nimeksikään, mutta onneksi hetkittäin edes kuuraa ja valoa.

Neljäntenä adventtina menimme kummitytön ja siskonsa kanssa laulamaan lasten kauneimpia joululauluja. Taivaalta satoi vettä ja oli ankeaa. Onneksi kirkossa sentään lämmintä ja jouluista.

Maanantaionni

Onni yllätti minut maanantai-iltapäivänä sohvalta.
Se löysi tiensä kahvikupin ja keskinkertaisen teinielokuvan väliin.
Se luikerteli sisään henkäys henkäykseltä.
Se valtasi rintakehän ja kutkutti sydämen alta.
Se levisi lämpimänä tunteena pitkin kehoa, jäsenestä jäseneen.
Nukahdin siihen, sen syleilyyn.