En ole kertonutkaan miten päädyin naimisiin.
Tai tarkemmin sanottuna, miten olin melkein päätymättä.
Kihloihin mentyämme sovimme hääpäivän. Varasimme kirkon ja uinuimme puolitoista vuotta.
Tammikuussa tajusimme, että häät ovat puolen vuoden päästä. Suunnittelimme ja kokoustimme. Tilasin puvun netistä ja selasin reseptejä.
Viimeisillä viikoilla askartelimme ja leivoimme. Siivosimme, koristelimme ja jännitimme.
Viisi päivää ennen vihkimistä mies lähti pelaamaan jalkapalloa.
Puolitoista tuntia myöhemmin sain häneltä puhelun, että ovat matkalla päivystykseen.
Pallo oli osunut suoraan silmämunaan.
Silmämuna oli ihan musta.
Yllättäen silmäkulma ei.
Kellon lähestyessä puoltayötä mies otettiin sisään osastolle. Silmänpaine oli korkealla.
Lääkäri sanoi, että lauantaiksi parsivat kasaan.
Kotona tuli itku.
Mies pysyi sairaalassa keskiviikkoon asti. Anoppi ja käly kantoi kaupasta liivejä ja kravatteja testattavaksi.
Minä ja kaasot askartelimme.
Lauantaina sulho seisoi alttarilla. Eikä juhlapaikan sohvallakaan tarvinnut lepuutella.
Sen sijaan minä valssasin niin, että mursin jalkapöytäni.
Siitä lisää toisella kerralla.
No comments:
Post a Comment