Mä oon pikkusen toivoo

Tänään tätä, täysillä!
Hymyilyttää.
Ilma on surkea, mutta illalla yhteistä aikaa ystävien kanssa.
Ehkä jopa paperilennokkikisa.

Hyvää vappua kaikille!

Epäonnistunut roolijako

En halua lokeroitua.

En halua yhdistää itseäni niihin blogeihin, joita värittää katkeruus, suru ja pettymys.

En halua ajatella, että toisten onni on minulta pois.

En suostu tähän rooliin.

Sillä olenhan monia muitakin.

Vaimo, tytär, pikkusisko, yrittäjä, ystävä, kummitäti, täti, kolmikymppinen, lyhyt, nainen.

Sen sijaan kohtaan tämän kaiken seikkailuna.

Sillä sitähän se on.

Paljon uutta. Paljon jännittävää. Hieman vaaroja.

Ja lopussa aarre, jollaista ei toista.

Menneet ja nykyiset

Ajoin tänään sen talon ohi, jossa menetin neitsyyteni vuosia sitten.
Jotenkin olin sellaisen tunnelman vallassa, että muistin yhtäkkiä kaiken.

Sen miltä tuoksui sinne mennessä ja varsinkin sieltä lähtiessä.
Sen miten hymyilytti typerryttävän paljon.
Sen miten uskoin omistavani ainutlaatuisen salaisuuden.
Miten katsoin auringonnousua kun en malttanut nukkua.

Olen onnellinen, että olen elämässäni rakastanut.
Silloinkin, kun sen vuoksi särkyi sydän.
Sillä ilman en osaisi arvostaa sitä, että tulen rakastetuksi.
Joka päivä.

Sinulla on minuun taianomainen vaikutus.

120 km/h

On niin paljon kirjoitettavaa, etten tiedä mistä alkaa.

Ehkä siis jostain pienestä, helposta.

Uudesta kevättakista, joka on chic, mutta tyttömäinen.

Rakkaista lähimmäisistä, joiden kanssa on saanut nauraa ja itkeä.

Kummitytöstä, joka hymyili 9-vuotiaan onnellista hymyä.

Auringosta, joka on herättänyt ensimmäiset pisamat.

Maraboun sitruuna-inkivääri -suklaasta, joka on taivaallista.

Junamatkasta, jona saattoi katsoa elokuvaa ja jutella ystävän kanssa.

Elämästä, joka kaikkineen tuntuu ihmeelliseltä tänäänkin.

Ajoin moottoritiellä yli satasta ja tunsin itseni niin rohkeaksi, että pystyn mihin vain.