Maanantaionni

Onni yllätti minut maanantai-iltapäivänä sohvalta.
Se löysi tiensä kahvikupin ja keskinkertaisen teinielokuvan väliin.
Se luikerteli sisään henkäys henkäykseltä.
Se valtasi rintakehän ja kutkutti sydämen alta.
Se levisi lämpimänä tunteena pitkin kehoa, jäsenestä jäseneen.
Nukahdin siihen, sen syleilyyn.

Pelkkää hjärttaa

Lupasin viimeksi kirjoittaa iloisia asioita. Ja iloista onkin luvassa.
On ilo, ettei koko ajan pelota.
On ilo, että aurinko on paistanut jo kahtena päivänä.
On ilo, että kävimme katsomassa ihastuttavaa asuntoa, jonne vuokranantajan hyvyydestä johtuen muutamme!
On ilo käydä miehen kanssa herkkulounaalla.
On ilo juoda joka aamu smoothie ja tulla siitä virkeäksi.

Se lounas

Se aamusmoothie

Haluaisin uuteen kotiin heti, sen sijaan itse muuttoa en kaipaa lainkaan. Kuten ystäväni K.O on asian ilmaissut, muutto on vittumaisinta mitä ihminen voi itselleen tehdä.

Ei se panikoimalla miksikään muutu

Ei se ollut marraskuun neljäs, vaan lokakuun 29. vuonna 2005 kun kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Se oli se aamu, jolloin heräsin kymmenen tunnin yöunien jälkeen. Se oli ensimmäinen aamu viikkoihin, kun sain nukuttua heräilemättä vähän väliä.

Olin saanut paniikkikohtauksen kuukautta aikaisemmin, ja olin jatkuvasti varpaillani, milloin seuraava iskee. Olin ahdistunut ja peloissani.
Sittemmin elämä on mennyt aika paljon eteenpäin.

Kuitenkin hetkittäin sama paniikki meinaa yllättää. Kuten perjantaina mökillä kun juuri nukahtaessa hätkähdinkin hereille, ja olin ihan varma, että tulen hulluksi. Tai jos nukahdan, heräänkö enää. Tai eilen jumpassa, jossa pompin niin kovalla sykkeellä, että sormia alkoi tykyttää ja turvottaa, ja olin ihan varma, että sydän räjähtää liiasta paineesta.

Onneksi nykyään, toisin kuin vuonna 2005, osaan rauhoittaa itse itseäni.
Muttei se siltikään kivalta tunnu.

Haluaisin olla aina sellainen, millainen olen kun mikään ei paina.
Kun en jatkuvasti pelkää.
Pelon hetkinä tapailen mielessäni Kaarlo Sarkian runoa Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää/
älä sen kauneutta kiellä/
Suo sen tupaasi tulla/
tai jos liettä ei sulla/
sitä vastaan käy tiellä/
älä käännä sille selkää.

Ja varsinkin kohtaa

Elä pelotta varassa yhden kortin/
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Pitäisi vain uskaltaa elää, eikä käyttää aikaansa pelkäämällä sellaista mihin ei voi vaikuttaa.
On aika raskasta olla luulosairas.

Seuraava postaus on pirteä. Lupaan.
Lupaan myös itselleni, että katson kaikessa tänään hyvää, enkä pelkää yhtään!
(tai vain ihan vähän)

1 kk tiliotteet ja laskut

Tänään vein kirjanpitäjälleni ensimmäisen yrittäjäkuukauden liput ja laput. Kirjanpitäjä ei ollut lainkaan huolissaan, vaan kehotti keskittymään työntekoon.
Vuoden alussa on aika miettiä sitten vähän muitakin asioita (lue: veroja).

Tein raittiuslupauksen seuraavaksi kuukaudeksi.
Sunnuntaina ymmärsin, että olen liian vanha kokopäivän kestävään krapulaan. Sitä ei kestä pää.
Eilen ja toissapäivänä olen viihtynyt tuplajumppatunneilla. Tuntuu, että huokoset oikein puskevat ulos sitä kaikkea myrkkyä, mitä olen niihin imenyt.

Anoppi täyttää ylihuomenna 60, ja menemme juhlimaan sitä mökille. Huomenna on Chisu 45:ssa. En jaksaisi odottaa!

Huomenna elämäni bloggarina täyttää 6 vuotta.
Siitä lisää sitten.