Kylmä vesi, voimakas voide

Syksyllä minä ryhdyin käymään ystävän kanssa avannossa.
Ne olivat pyrähdyksiä. Dippailuja.
Portaat ja pylly alas.
Tuskin viittä sekuntia.
Ja tänään, TÄNÄÄN, minä uin portailta rantaan!
Minä uin, vaikka toinen uimatossu hävisi virran mukana.
Minä uin, vaikka pakkasta oli viisi astetta eikä vedenkään lämpötila kovin paljon plussan yläpuolella heilunut.
Minä uin, vaikka kauhistutti ja hirvitti.

Ja mikä tunne sitä seurasikaan.
Mikä mahtava kihelmöinti täytti koko kehon.
Mikä itsensä voittamisen ja euforian tunne valloitti koko mielen.
Minä tein sen!
Minä tein sen!!

Oi avanto, olet huume.
Olet hirveä, kamala, kauhistuttava ja kylmä.
Mutta olet samalla niin taianomainen ja mielihyväinen.
Oi tätä onnea!

Pinnan alla, näkevänä

Ostin uimalasit vahvuuksilla.
Ajattelin selkäuinnin helpottuvan kun silmään valuva vesi ei töni piilareita pois paikoiltaan.
Mistäpä olisin arvannut, että se avaisikin kokonaan uuden maailman.
Vedenalaisen maailman.

Sukelsin.
Siellä se oli, kokonaan uusi ulottuvuus.
Syvyyys, painavuus, vesijuoksijoiden heiluvat jalat.
Lapsuuden maailma.
Samantien palauduin jonnekin ala-asteelle, jolloin uimassa käytiin viikottain ja vedessä oltiin tunteja.
Sinnekö se jäi, likinäköisyydeen alle?

Samantien mummouinti muuttui rintauinniksi.
Aika parani. Sydän pamppaili.
Eikä pelkästä innostuksesta.

Ensi viikolla uimariystävä lähtee opettajaksi.
En jaksa odottaa.
Duussin hehkuttama oikeaoppinen rintauinti, täältä tullaan!

Muutos, hep!

Eilinen tuntui vuoden ensimmäiseltä päivältä.
Siltä jona muutos alkaa.
Vaa'an lukema säikäytti. En ole koskaan ennen painanut näin paljon.
En ole koskaan ennen puhissut näin.
Mutta miten paljon energiaa sen myöntäminen sisälsi.
Miten onnelliseksi teki ymmärtäminen, että tästä pääsee vain kohti kaivattua muutosta.
Illalla olin ihan mielissäni powerstepissä. (Vaikken jaksanut hyppiä kertaakaaan.)
Ja tänä aamuna pumpissa. (Vaikka olikin ihan nynnyt painot.)
Ja illalla avannossa. (Vaikken vieläkään ottanut vetoja.)

Sanotaan, että terve mieli asuu terveessä kehossa. Ei siis ihme jos ahdistaa. Enhän oikein pysty katsomaan itseäni peilistä. Varsinkaan nakuna.
Oli herättävää avata silmät. Ei se tee mahaa pienemmäksi, vaikkei sen olemassaoloa myönnä.
Sen sijaan myöntäminen on askel takaisin siihen, jossa oli kiva olla.

1 kk tiliotteet ja laskut

Tänään vein kirjanpitäjälleni ensimmäisen yrittäjäkuukauden liput ja laput. Kirjanpitäjä ei ollut lainkaan huolissaan, vaan kehotti keskittymään työntekoon.
Vuoden alussa on aika miettiä sitten vähän muitakin asioita (lue: veroja).

Tein raittiuslupauksen seuraavaksi kuukaudeksi.
Sunnuntaina ymmärsin, että olen liian vanha kokopäivän kestävään krapulaan. Sitä ei kestä pää.
Eilen ja toissapäivänä olen viihtynyt tuplajumppatunneilla. Tuntuu, että huokoset oikein puskevat ulos sitä kaikkea myrkkyä, mitä olen niihin imenyt.

Anoppi täyttää ylihuomenna 60, ja menemme juhlimaan sitä mökille. Huomenna on Chisu 45:ssa. En jaksaisi odottaa!

Huomenna elämäni bloggarina täyttää 6 vuotta.
Siitä lisää sitten.

Aamuhölkkä sekä piipahdus muistojen polulla

Söin tänään syksyn ensimmäisen nahkiaisen. Se oli etikkainen ja maukas.
Iän myötä nahkiainen täytyy nauttia katsomatta.
Ennen meni alas miten päin vain.

Aamulla kävin heti herättyäni juoksemassa.
Tai oikeastaan jolkottelemassa. Mutta koko matkan kuitenkin.
Paistoi aurinko ja maa oli vielä kuurassa.
Oli kaunista.
Olin ylpiä, että jaksoin.

Se aloitti päivän hyvin.
Join teetä, ja myöhemmin kahvia.

Kävin kirjastossa ja tutustuin taas lehtiin. Niitä on valtavasti.
Mieli aktivoitui: ainakin kolme uutta juttuideaa!
Kuuntelin Adelen sydänsurubiisin jälleen monta kertaa.

Siitä tuli mieleeni, että olisinko aikoinaan uskonut, ettet sinä enää satu?
Että elämääni tuli joku, joka oli vielä enemmän.
Enemmän, mitä olin koskaan kuvitellut voivan olla olemassa.

Se joku, jonka kanssa nautittiin häämatkalla Nizzan lämmöstä. Jalka oli paketissa liian kovista muuvsseista, joita häissä tuli tanssittua. Siitä huolimatta, oli elämäni ihanin matka.