Sunday, April 13, 2014

Vuosi sitten en olisi uskonut

Vuosi sitten olin vasta aloittanut hormonilääkkeen, joka otettiin nenäsumutteena. Se tuntui hassulta. Miksi ihmeessä nenäsumutteena? Oli syy mikä tahansa, se toimi ja siitä alkoi hoitosarja, jonka lopputuloksena kohdussani mötkii tämä jo nyt niin rakas jälkeläinen.

Tai välillä tuntuu, ettei se missään kohdussa mötki, vaan kylkiluiden kupeessa, virtsarakon päällä, navasta ulos.
Maha on valtavan kokoinen, enkä uskalla kuvitellakaan kuinka suureksi se reilussa kahdessa kuukaudessa voi vielä kasvaa?

En selvästi ole hahmottanut näitä uusia ulottuvuuksiani, sillä perjantai-illalliselle päätin pukeutua söpöön raitamekkoon, jota käytin vielä kuukausi sitten. Nyt se näytti ylitiukalta t-paidalta.

Tämä on jännittävää!

Jos joku olisi sanonut minulle silloin vuosi sitten miten tässä käy, olisi monet itkut jäänyt välistä. Mutta elämää lienee juuri se, ettei siinä tiedä.
Siitä pitäisi osata intoutua, ei lannistua.