Ja päivien edettyä pala palalta se kaikki sattui vähemmän ja vähemmän.
Kunnes tuli aamu, jolloin mielessä pyörivät tuoreet mustikat, kahvi sekä ulkona paistava aurinko.
Iltapäivään mennessäkään ei ajatuksiin ollut ehtinyt hiipiä odotus, epätoivo, pelko tai kateus.
Ja niin syntyi kesä, joka tyhjensi mielen ja rentoutti kehon.
Eikä suttuisiin tunteisiin olisi voinutkaan sortua sen jälkeen kun sain syliini puolentoista viikon ikäisen ystävän vauvan.
Kyllä semmoinen herättää uskon kaikkeen.
Niissä on maailman toivo.
Minunkin toivoni.
