Sunday, March 30, 2014

Kevyttä ja kepeää

Olen kuullut sanottavan, että raskaana viikot lentävät ohitse. Että ennen kuin huomaakaan se 40 viikkoa on tullut täyteen ja sitä ihmettelee mihin se kaikki aika katosi.
Minulle näin ei ole käynyt.
Toisinaan aika tuntuu päinvastoin pysähtyneen ja madelleen, kun pelot ovat jähmettäneet paikoilleen.

Mutta nyt, kun laskettuun h-hetkeen on tasan kolme kuukautta aikaa, voin sanoa muutaman viime viikon sujahtaneen vauhdilla ohi. Se tuntuu ihmeelliseltä. Että kuitenkin on päästy tähän hetkeen, jossa muuhunkin elämään on voinut keskittyä siinä määrin, ettei jokainen valveilla olo hetki ole mennyt ajan mittaamiseen.

Ja niinpä minä kasvattelen muhkeutuvaa olemustani kaikessa rauhassa ja keskityn niihin moninaisiin työkeikkoihin, joita ehdin näinä kahtena viimeisenä kuukautena ennen äitiyslomaa tehdä.

Sillä nekin muuten lutviutuivat, nuo työasiat. Niitä on ihanan paljon.

Juuri nyt on valtavan kevyt hengittää!