Vaippoja

Tänään minä ostin vaippoja.
Tänään minä olin se, jonka listassa luki: vaippoja.
Minä valitsin ne hyllystä, nostin ne hihnalle ja maksoin kuin kuka tahansa vaippoja ostava maksaa.
Mutta se olin minä.
Minä ostin vaippoja.

Miten arkipäiväinen voi olla ihmeellistä.
Miten lähes luvattomalta tämä onni ja yksinkertaisuus tuntuu.

Vaippoja, vain vaippapaketti ja olen itku silmässä liikutuksen partaalla.

Tyttäremme tuli ja muutti meille

En oikein edes tiedä mistä kirjoittaa, miten kirjoittaa.
Miten pukea sanoiksi se onni jota elän.
Millaisen muodon annan näille tunteille, jotka vahvuudessaan jopa pelottavat, ja toisaalta luonnollisuudellaan eivät tunnu sanomisen arvoisilta.

Lapsi on seitsenviikkoinen ja voi hyvin.
Hän on tyttö.
Meidän tyttäremme.
Hän syö minusta maitoa voimakkaasti, piereskelee äänekkäästi ja katselee ihmetellen.
Muutaman kerran hän on hymyillyt, eikä mikään ole koskaan tuntunut samalta. 

En vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi.
Kesä on kukkeimmillaan ja sylissäni tuhisee tummatukkainen kaunotar.
Kävikö tässä todellakin näin hyvin?
Ihan oikeastiko kukaan ei ole viemässä häntä pois?

Enää minun ei tarvitse odottaa mitään.
Uudet vaiheet tulevat omalla ajallaan, omassa tahdissaan.
Ei enää epätietoisuutta.
Minusta tuli äiti.
Minä olen äiti.
Hetki hetkeltä ymmärrän sen selvemmin.

 Päivän ikäisenä.

Jännittävät ajat

Nyt on kummaa ja jännää.
Tiedän lapseni syntymäpäivän. Se on pian.
Se on toisena sen päivän salin varauslistalla.

Täällä minä odotan sitä sairaalan vuoteessa.
Hyvinvoivana, mutta varotoimena kuitenkin.
Onneksi on lupa liikkua kanttiiniin.
Onneksi myös wifi, puolison vierailuajat ja kirjat!

Tämä on kuin oma maailmansa. Kaikkialla samanlaisiin kaapuihin verhottuja naisia, joista ei voi varmasti sanoa, ovatko he jo synnyttäneitä vai vasta h-hetkeä odottavia.
Paitsi niistä, jotka puhisevat supistusten kourissa.
Heistä ei voi erehtyä.

Eilen minut oli vallata alakulo, kun huonetoverit huohottivat supistusten kourissa ja se kaikki muistutti siitä, mikä itsellä jää kokematta.
Synnytyksen jännittävyys ja yllätyksellisyys.
Kipu, joka vie kohti kauan kaivattua syntymää.
Mutta sitten päätin antaa moisille ajatuksille huutia ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.

Siihen, että lapsi voi hyvin.
Siihen, että pian tapaamme.
Ei sillä ole väliä mitä reittiä se tapahtuu.

Solutason syntymäpäivä

Tämä menee nyt ihan tämmöiseksi raskauslöpinäksi, mutta mitä lähemmäksi h-hetki tulee, sitä enemmän se täyttää ajatukset ja on vaikea kirjoittaa mistään muusta.
Tänään on vuosi lapsettomuushoitojen punkteerauksesta.
Voi miten minua pelottikaan. Voi miten mahtavasti diapam kihahti hattuun ennen operaatiota.
Tietyllä tavalla ajateltuna tänään lienee tämän mahassa pyörivän kaverin syntymäpäivä.
Toki sen syntymän jälkeen hän vietti muutaman päivän solukaapissa ja sittemmin viisi kuukautta lähes -300 asteessa jäädytettynä.
Mutta noin periaatteessa, vuosi sitten hän sai alkunsa.

Löysin mammablogeista tämmöisen raskauskiertokyselyn. Heti halusin osallistua!

Oma ikäsi?
31

Monesko lapsi?
Ensimmäinen

Missä kuussa on laskettu aikasi?
Kesäkuussa

Raskausviikko?
33. viikolla mennään

Viikon parhaat hetket?
Pidän maanantaista, jolloin aina uusi (raskaus)viikko alkaa ja voin ajatella, että taas ollaan lähempänä hetkeä, jona tapaamme lapsemme.

Pidän tavattomasti myös aamuista, jolloin oman heräämiseni myötä myös laps herää. Sitä möngerystä seuratessa ei voi kuin ihmetellä ja olla kiitollinen, että tämä tapahtui. Vieläkin se tuntuu joka päivä ihmeelliseltä.

Onnellinen vai ailahteleva?
Onnellinen.

Koska kerroit perheellesi ja ystäville?
Perheelle lähetin viestin positiivisesta testistä aamulla klo 5.30 heti sen tekemisen jälkeen. Olemme olleet hoidoista perheen ja lähimpien ystävien kanssa avoimia, joten he tiesivät odottaa lopputulosta. Jaoimme heidän kanssaan myös epäonnistuneiden hoitojen aiheuttaman surun ja pettymyksen.

Julkisemmin kerroimme asiasta ensimmäisen kolmanneksen päätyttyä joulukuussa.

Alkuraskauden oireesi?
Kuvotus, jota myös kestokrapulaksi kutsuin, rintojen aristus, kuukautismainen kipu. Toisinaan viheliäiset pääkivut.

Nykyiset oireesi?
Tukala olo. Laps on kohdussa poikittain, joka aiheuttaa oman mielenkiintonsa tähän 156,5 senttiseen varteeni. Se on veikeä tunne, joka ruoka-ajan lähestyessä koittaa: kuin olisi yhtä aikaa valtava ähky ja hirveä nälkä.

Viime aikoina olen myös havainnut lievää turvotusta sormissa. Hassut maitotipat, joita vuotaa rinnoista. Se on suorastaan vähän ällöä. Eihän sille ole vielä mitään käyttöä!

Raskausarpia?
Onneksi olen toistaiseksi säästynyt.

Nukkuminen?
Joko oikealla tai vasemmalla kyljellä ja puolenvaihto on operaatio. Voi sitä ähinän ja puhinan määrää. Muuten nukun edelleen makoisasti ja nukahdan sekunnissa. Päikkäreistä on tullut jokapäiväisiä. Poikkeuksellisesti olen myös alkanut herätä seitsemän aikoihin.

Raskauden aikaiset himot?
Ei paljoakaan. Odotin jotain jännään muta-/laasti-/suolakurkkusuklaashowta. Alussa teki mieli voileipäkeksejä ja usein kävi niin, että mitään ei tehnyt mieli. Söin silloin valtavasti mandariineja.

Raskauden aikaiset ällötykset?
Eipä oikeastaan niitäkään. Tai sitten se, ettei tehnyt mitään mieli.

Vauvan liikeet?
Aluksi pelkkiä epäilyjä elohiirestä, jotka sitten joskus 20+ viikoilla vahvistui, kun Tyyppi piti kättä vatsalla juuri kun tuollainen epäily tuli ja hän todisti tunteneensa sen liikkeen. Se oli huima hetki!

Vauva on kova möykkäämään ja toisinaan potkut (mm. virtsarakkoon) käyvät suorastaan kipeää.

Näkyykö?
Todellakin! Olen valtava jättimaha.

Tekonimi?
Pömppö.

Teidän biisi?
Jostain (kauheasta) syystä olen laulanut vauvalle seuraavaa säettä iki-ihanan Suvi Teräsniskan Hei mummo -kappaleen sävelellä.

"Hei vauva, mitä kuuluu sinne sulle?
Me kesällä sit nähdään eka kerran.
Ja vauva, sä oot tosi rakas mulle.
Titiiditii-tidi-tii."

Hankitut äitiysvaatteet?
Kahdet housut, kahdet rintaliivit. Onneksi oon saanut myös muutamat housut, paidat ja liivit. Ajattelin yrittää selvitä mahdollisimman vähäisillä hankinnoilla.

Napa sisällä vai ulkona?
Vielä puoliksi sisällä. Ulkoreuna löpsöttää jo. Mutta kummallisesti napa on ihan sivussa! Epäilen, että olisiko aikoinaan tehdyssä umpisuolileikkauksesta tullut jotakin kiinnikkeitä, sillä napa on samalle puolelle vinossa. Napa siis ei ole keskellä mahaa, vaan noin 1-2 senttiä sivussa! Todella häiritsevän näköistä.

Mahtuvatko sormukset edelleen sormeen?
Kyllä.

Lirahteleeko?
Ei onneksi.

Tiedättekö sukupuolen tai aiotteko ottaa selvää?
Ei, eikä aiota.

Miten raskaus on muuttanut kehoasi?
No mahasta on tullut valtava. Rinnat ovat kasvaneet, mutta nyt se ei enää korostu, kun vatsasta on tullut niin iso. Myös nänneistä on tullut lautasen kokoiset!

Entinen ketteryys on muisto vain, mutta uskon tämän olevan väliaikaista.

Ennakoivia supistuksia?
Ei kai? Jossain keskivaiheessa mahaa meni aina pinkeäksi kun olin pidemmällä kävelyllä. Nykyään pötköttäessa valtaa semmoinen aaltomainen tunne, joka ei satu, mutta joka tuntuu paineena ja samalla vähän kuin salpaa hengityksen. Se kestää hetken. Kätilö epäili sitä vauvan möyryämiseksi. Tiedä sitten.

Pelottaako synnytys?
Ei. Se pelottaa, että jos päädytään sektioon, että mitä kaikkia komplikaation riskejä siihen voi liittyä.

Millaista synnytyskokemusta toivoisit?
Normaalia, ei traumaattista. Sellaista, jonka jälkeen uskaltaisi synnyttää toisenkin kerran.

Aiotko imettää?
Jos vain maitoa tulee ja koko homma hoituu muutenkin.

Odotuksen virstapylväät?
Ensimmäisen kolmanneksen päättyminen. Ensimmäiset liikkeet. Jokainen ultra, että ollaanko edistytty niin kuin kuuluu. Ensi viikon istukkakontrolli, että onko se noussut vai päädytäänkö sektioon.

Raskaustoteemi?
Ultrakuvat ja heti alussa ostamani motivaatioyökkäri, jonka tarkoitus oli pitää pelot poissa ja antaa luottoa tulevaan.

Viikon viisaus!
Jos se puristaa, pue jotain muuta.

Ja tässä todiste, jos joku ei usko.

 

Vuosi sitten en olisi uskonut

Vuosi sitten olin vasta aloittanut hormonilääkkeen, joka otettiin nenäsumutteena. Se tuntui hassulta. Miksi ihmeessä nenäsumutteena? Oli syy mikä tahansa, se toimi ja siitä alkoi hoitosarja, jonka lopputuloksena kohdussani mötkii tämä jo nyt niin rakas jälkeläinen.

Tai välillä tuntuu, ettei se missään kohdussa mötki, vaan kylkiluiden kupeessa, virtsarakon päällä, navasta ulos.
Maha on valtavan kokoinen, enkä uskalla kuvitellakaan kuinka suureksi se reilussa kahdessa kuukaudessa voi vielä kasvaa?

En selvästi ole hahmottanut näitä uusia ulottuvuuksiani, sillä perjantai-illalliselle päätin pukeutua söpöön raitamekkoon, jota käytin vielä kuukausi sitten. Nyt se näytti ylitiukalta t-paidalta.

Tämä on jännittävää!

Jos joku olisi sanonut minulle silloin vuosi sitten miten tässä käy, olisi monet itkut jäänyt välistä. Mutta elämää lienee juuri se, ettei siinä tiedä.
Siitä pitäisi osata intoutua, ei lannistua.

Kevyttä ja kepeää

Olen kuullut sanottavan, että raskaana viikot lentävät ohitse. Että ennen kuin huomaakaan se 40 viikkoa on tullut täyteen ja sitä ihmettelee mihin se kaikki aika katosi.
Minulle näin ei ole käynyt.
Toisinaan aika tuntuu päinvastoin pysähtyneen ja madelleen, kun pelot ovat jähmettäneet paikoilleen.

Mutta nyt, kun laskettuun h-hetkeen on tasan kolme kuukautta aikaa, voin sanoa muutaman viime viikon sujahtaneen vauhdilla ohi. Se tuntuu ihmeelliseltä. Että kuitenkin on päästy tähän hetkeen, jossa muuhunkin elämään on voinut keskittyä siinä määrin, ettei jokainen valveilla olo hetki ole mennyt ajan mittaamiseen.

Ja niinpä minä kasvattelen muhkeutuvaa olemustani kaikessa rauhassa ja keskityn niihin moninaisiin työkeikkoihin, joita ehdin näinä kahtena viimeisenä kuukautena ennen äitiyslomaa tehdä.

Sillä nekin muuten lutviutuivat, nuo työasiat. Niitä on ihanan paljon.

Juuri nyt on valtavan kevyt hengittää!

Pelkääjän onni

Oulussa paistaa aurinko.
Lumikasat sulavat ja tuuli on lämmin.
Kummallinen sää helmikuuksi.

Minun sisälläni möykkää ja myllertää lapsi, jolla on kaikki raajat paikoillaan ja aortan kaari siellä missä pitää.
Toinen käsikin löytyi, vaikka hän yritti piilottaa sen kylkensä alle.
Kummallinen onni pelkääjälle.

Enkä minä enää pelkää.
En sillä lamauttavalla voimalla, millä aikaisemmin.
Uskallan luottaa ja odottaa.

Se tuntuu yhtäaikaa turvalliselta ja epätodelta.

Sinä lapseni teet minusta rohkeamman.

(S)he bangs, (S)he bangs...

Minusta tuntuu, että hän liikkuu.
Tai ainakin ne elohiiret ja lihasnytkäykset ovat saaneet kokeneemmat tokaisemaan, että niitä ne ovat.
Että sieltä hän kuin ilmoittaa, että täällä minä olen.
Täällä minä olen ja elän.

Se tuntuu jotenkin mielipuoliselta.
Ja edelleen, aina vain uskomattomalta.
En kertakaikkiaan pysty ymmärtämään, miten lisääntyminen on mahdollista.
Miten onkaan olemassa systeemi, jolla voimme tehdään lisää lajitovereitamme. Tuosta noin vain.

Tai siis, eihän tämä nyt mitenkään tuosta noin vain tullut, eikä mitenkään ilman lääketiedettä, mutta silti.
Ettei se kuitenkaan ole mitään sellaista, mihin pitäisi pyrkiä tai hakea. Ja että kuka tahansa on siihen oikeutettu.
Kuka tahansa kelpaa. Niin hyvässä kuin pahassa.

Myös tällainen valuvikainen.

Minä en malta odottaa, että tapaamme.

Liian hyvää näkkileipää

Asioita, jotka ovat muuttuneet.
Liekö syynä kanssamatkustaja vai tavanomainen ihmisenä kasvu, tiedä sitä.

- Pidän nykyään kermavaahdosta
- Pidän saunasta enemmän, suorastaan kaipaan sinne
- Liittyneekö edelliseen, mutta kaipaan kovasti kylpyyn ja käyn suihkussa mieluummin illalla kuin aamulla
- En enää pidä seitanista
- Olen himoinnut pihviä
- Nukun hyvin, vaikken voikaan maata mahallani
- Minulla tekee tauotta mieli salmiakkia
- Mahassani kasvaa karvoja

Yritän saada karistettua pelon jostakin kamalasta.
Yritän nauttia hetkestä, kaikesta siitä, mitä tähän asti on jo ollut, mitä tässä on.
Tein näkkileipiä ja marjasmoothien.
Tuli itku, kun oli niin hyvää.

Itku tulee nykyään melko herkästi.

Vuosi 2013, onneksi jäät taa

Näin tämän meemin Tiinalla, joka nappasi sen Mursklta. Nyt minä otin sen tänne, sillä mennyt vuosi oli sellainen, jonka mielelläni jätän taakseni.

Tulkoon uusi vuosi ihanan ja parempana myös teille kaikille!

1. Mitä sellaista teit vuonna 2013, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Montakin asiaa: vierailin Barcelonassa, kävin Porvoossa ja söin norssia. Ennen kaikkea kuitenkin kävin läpi ivf-hoidon, johon liittyi monen monituista ensimmäistä asiaa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

En tainnut pitää, tarkoitus oli lopettaa satunnainen tupakointi, joka kyllä väheni roimasti, muttei loppunut. Paitsi lokakuussa kun kolmas alkiosiirto onnistui. Lisäksi hoitojen aikana oli parhaimmillaan kahden kuukauden paussi.
Tälle vuodelle en tehnyt lupauksen lupausta, mutta sitäkin enemmän minulla on toiveita. Niin itseni kuin universumin suhteeen.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Synnytti! Paras ystäväni ja voi miten ihanan lapsen hän saikaan. Oli ilo ja kunnia saada seurata hänen raskauttaan niin läheltä. Toisin kuin aluksi pelkäsin, hänen odotuksensa ja minun hoitoni eivät aiheuttaneet välillemme mitään juopaa. Siitä jos jostakin olen onnellinen.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei.

5. Missä maissa kävit?

Espanjassa ja Ruotsissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2014, jota puuttui vuodesta 2013?

Hih, no tietenkin tuon jälkeläisen!
Myös enemmän töitä, nyt ainakin ekalle vuoden puolikkaalle.

7. Mitkä vuoden 2013 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

10.5. sillä silloin tehtiin ensimmäinen alkiosiirto sekä positiivisen testauspäivän. Ystävän vauvan syntymäpäivän.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Kylläpä nämä vastaukset nyt pyörivät yhden aiheen ympärillä, mutta ehkä se on ymmärrettävää. Olihan kyseessä tämänastisen elämäni vaikein asia.
Se, että lapsettomuushoidot eivät saaneet yliotetta minusta, vaan onnistuin myös nauttimaan muista asioista, kuten kesästä ja ystävistä. Etten vaipunut sinne kamalaan kuoppaan, jota toisinaan tuijotin öisin silmästä silmään kauhusta jäykkänä.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Se, että menetin osan siitä asioiden lutviutumisuskosta, joka minulla on aina ollut. Töiden hiljentyminen sekä koko lapsettomuusasia verottivat sitä pahemmin kuin halusin myöntää.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Tavallaan. Hoidossa oli osia, jotka olivat vähän kärsittäviä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Daisy-hajuvesi sekä tonnikalapatonki tästä paikasta.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Tyypin, päivästä toiseen!

13. Kenen käytös masensi?

Ihmisten, jotka angstaili ties mistä tyhjänpäiväisestä.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Varmaan ihan jokapäiväiseen elämään. Toki myös terveydenhuoltoon ja lääkkeisiin meni enemmän kuin tavallisena vuotena.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

 Siitä, että kolmas, jo kertaalleen pakastettu, alkiomme tarttui kiinni. Se on edelleen mielessä aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2013?

Ei ainakaan Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan. Se on ihan järkyttävä! Oli ilo huomata, että vaikka vastaani tuli vaikeuksia, en menettänyt arvostelukykyäni.
Ehkä jo aikaisemminkin linkaamani Laura Mvulan Green Garden.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi!

b) laihempi vai lihavampi?

Lihavampi, mutta sekään ei haittaa.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Köyhempi. Se vähän haittaa.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Töitä.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Huolehtimista ja vatulointia.

20. Kuinka vietit joulua?

Ensimmäisen kerran koko 16-henkisen perheeni kanssa. Siihen kuului kuusi lasta, kymmenen aikuista ja yksi koira. Oli muuten meteliä, mutta myös lämmintä ja hauskaa.

21. Bonus-kysymys:

Ei tässä ole mitään kysymystä. Enkä oikein ole hyvä vitsinkertoja.

22. Rakastuitko vuonna 2013?

Joo, siihen ystävän vauvaan eli kummityttööni!

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Ei ainuttakaan.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Hakekaa kätilö, Dowtown Abbey, Komisario Lewis, Orange is the new black ja New Girl. Ainaskin.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Luin monta tosi hyvää. Yksi joka jäi mieleen sellaisena, jota suosittelin muillekin oli Kani nimeltä jumala.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

En tainnut kokea mitään tosi isoja löytöjä.

28. Mitä halusit ja sait?

Tulla raskaaksi ja onneksi siinä niin kävi.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Tulla raskaaksi aiemmin.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Frances Ha jäi nyt loppuvuodesta mieleen. Myös Monsteri yliopisto oli hyvin käytetyt 9 euroa.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Varsinaisena synttäripäivänä tein kakkua ja pikkusuolaista ja nautiskelin niitä perheen ja ystävien kanssa. Olin 30-vuotias ja muutamaa viikkoa myöhemmin vietin isot kemut toisen samanikäisen kanssa. Ne olivat hulvattomat!

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Tieto siitä, että meille käy hyvin, emmekä onneksi joudu kohtaamaan hoitojen tehottomuutta ja kaikkia niitä kysymyksiä ja vaihtoehtoja mitä siitä seuraa.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2013?

Housut, hame, paidat, mekot. Kasuaalin helppo, mutta style. Tuolta toivon sen näyttäneen, mutten ole varma näyttikö se siltä.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Tärkeät lähimmäiset, huvittavat huppelit, lukeminen ja puhuminen.

35. Bonus-kysymys kaksi:

Ei ole sitäkään, eikä vielä vitsiäkään.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Täällä Pohjoisessa asuessa Talvivaara on herättänyt mielenkiintoa.

37. Ketä ikävöit?

Niin, voiko ikävöidä sellaista jota ei ole koskaan ollutkaan? Olen aina miettinyt, että kun sitä kerran on aukaissut oven ajatukselle, että jälkikasvua voisi tulla, miksi sitä ei voi sen jälkeen lakatakaan haluamasta. Enää se sama elämä, joka jatkui haluamisen jälkeen, ei tunnu yhtä tyydyttävältä, jolta se on tuntunut vuosia.

Ikävöin sitä huolettomuuden tunnetta. Ja sitä lasta.

Itseäni, joka ei liikoja huolehtinut. Onneksi en ole menettänyt vielä ketään läheistä, jota olisin ikävöinut ilman, että meillä olisi mahdollisuus tavata.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Ystävän vauva!

Sekä poliklinikan hoitaja, joka oli punkteerauksessa paikalla sekä lääkäri, jonka tutkimukseen osallistuimme. Miten hienosti he osaavat yhdistää empatian ja ammattitaidon.