Ruokajuttuja ja yksi veriteko

Olen allerginen omenalle.
Tai oikeastaan olen allerginen koivulle ja jostain syystä kehoni luulee, että omena on koivu.
Näin selitti lääkäri. En oikein ymmärtänyt.
En voi juoda siideriä, tai tulee kohtaus.
En voi upottaa hampaitani omenan kylkeen ja tuntea narskahdusta hampaideni alla.
Se harmittaa. Omena olisi niin kätevä välipala.

Onneksi voin syödä omenapiirakkaa ja -hilloa!
Sekä näitä kuivattuja omenarinkuloita.
Pari vuotta sitten sen keksin. Siitä lähtien olen syksyisin kuivatellut kotimaisia omenaviipaleita.
Ja ne ovat hyviä! Ja helppoja tehdä! Kokeilkaa!
Jos ei ole vapaana verhoklipsejä, rinkuloita voi pujotella myös pyykinkuivaustelineen ympärille.

Kuume jätti eilen rauhaan ja nyt olo on ihan normaali. Mikä lie täsmäisku oli kyseessä.
Eilinen meni joka tapauksessa kotona työskennellessä ja siirrettiinkin kaverin kanssa lounastreffit tänne meille.
Ystävä toi ruokaa ja minä keitin kahvit.
Mutta toi se muutakin, nimittäin miehensä kasvattamia chilejä. Katsokaa miten mahtavat värit!
Myös hänen tekemänsä mango-chilikastike oli namia.

Ystävä kertoi kaikenlaista. Muun muassa miten heillä kesän asuneista kanoista yksi piti lopettaa jalkavaivan vuoksi.
Viime sunnnuntaina ystävästä oli sitten kuoriutunut kanantappaja.
Mietiskeltiin, että aika hurjaa, mutta toisaalta niin luonnollista.
Sitä kun on ihminen ajatunut aika kauaksi siitä luonnollisesta ruokaketjusta.
Ja kumpi se nyt sitten on julmempaa, katkaista vapaana hilluneelta sairaalta kanalta niska vai ostaa tehotuotettua broileria pilkkahintaan?