Toisessa kaupungissa

Helsingissä satoi lunta ikkunanpielet umpeen ja kaupunki vaipui pehmeään vaippaan.
Ystävän syntymäpäivälahjakeikka oli pitkä. Ja outo.
Ja Kokemus.

Kuohuviini oli halpaa ja ravintola liian täynnä.
Törmäsin vanhaan koulukaveriin, jonka äiti huomautti käyvän pukutöissä.
Ajoimme metrolla Kurviin.
Ahtauduimme pieneen kapakkaan.

Siellä oli se poika, joka nykyään tulee vastaan elokuvajulisteissa.
Joka silloin yhdeksän vuotta sitten oli samassa pienryhmässä.
Ja säesti itse itseään ja lauloi niin kauniisti.
Juuri ennen minua.
Ja minä lauloin nuotin vierestä ilman säestystäkin.

Hänestä tuli näyttelijä.
Minusta tämmöinen harhailija.

Syntymäpäiväyö

Täytin tänään 29 vuotta.
Koko perjantai-illan tein kahta kakkua.
Ja tänään koko aamun kasvispiirakoita sekä erilaisia dippejä.
Ystävät tulivat ja täyttivät olohuoneen naurulla.
Sain kukkia.
Sain teetä.
Sain kellon.
Sain konserttilipun.
Ja lakua. Ja suklaata.
Ja aamiaisen vuoteeseen.
Sain aivan liikaa. Eniten sain läsnäolosta ja onnesta.

Kello on puoli kolme yöllä ja olen yksin kotona.
Pidin tipattomuuteni, eikä huvittanut lähteä baariin sitä testaamaan.
Kuuntelen repeatilla Robynin cover-biisiä, jonka ihastuttavat Eraton tytöt esittävät.
Ja ihmettelen tätä elämää.
Miten nopeaa se kulkee. Ja miten helposti se voi madella.

Miten yläasteikäisenä en olisi jaksanut odottaa, että löytäisin jonkun joka rakastaisi.
Minua, sellaisena kuin olen.
Ja miten vähän vanhempana ajattelin, ettei se koskaan tule. Ja miten olin pakahtua kaikkeen siihen intohimoon joka kaivoi.
Ja miten hain sitä epäsopivista vuoteista. Ja halusin uskoa todeksi, vaikka siitä oli sopivuus kaukana.
Ja miten sitten Tyyppi tuli tielleni.

Miten nopeasti kahdeksan vuotta on mennyt.
Ja miten lähellä tämmöisinä hetkinä on teinitunne.
Se kun valvoi yöllä ja kuunteli traagisia lauluja.
Ja kirjoitti.

Silloin yli 14 vuotta sitten.

Vuosi kuvina

Meni marraskuun loppu ja koko joulukuu. Pikkujoulut, ahdistus ja muutto ottivat vallan ja blogin päivittäminen jäi. Mutta mikäs sen parempaa kuin aloittaa puhtaalta pöydältä. On uusi vuosi ja uusien mahdollisuuksien aika.
Tänä vuonna joulu ei ensimmäistä kertaa tuntunut miltään. Se johtui juuri joulun alle osuneesta muutosta, yleisestä häslingistä sekä lumettomuudesta.
Ymmärrän sen nyt. Jouluna luulin, että olen menettänyt jotain itsestäni. Onneksi en.

Useissa blogeissa on tehty menneestä vuodesta yhteenveto. Näin flunssan kouriin joutuneena päätin minäkin koota moisen.
Yllätys ei liene suuri, että kuvakokoelmaa dominoi häät.

Tammikuun toinen päivä lähdimme viikon lomalle. Sanottakoon, että siihen mennessä olin (jälleen kerran) paiskinut töitä lähes ympärivuotisesti. Yksi pätkätyön puolista, jota en näin vapaana toimittajan todellakaan kaipaa. Suuntana oli Turku, josta jatkoimme matkaa Helsinkiin, Nuuksioon ja Lahteen.

Turussa join elämäni ensimmäin Old Fashioned -drinkin, jonka perään olin haikaillut siitä lähtien kun näin Don Draperin sitä Mad Menissä nauttivan. Yllätys oli suuri, kun se paljastui niin viskiseksi. Joka ei pitäisi olla yllätys, sillä drinkiin tulee viskin lisäksi vain (sooda)vettä, sokeripala ja tippa (!) angostuuraa.
Turussa kävin myös Turun Linnassa ja näin (aivan liian pikaisesti) Duussia lounaalla.

Lahdessa kävimme katsomassa mäkiä. Paikalla oli myös kaamea valmentajaisä, jonka verbaalinen ruoskinta sai ystävän kyyneliin.

Kevään kuluessa saimme lopulta tehtyä ja lähetettyä kutsut. Postimerkkejä liimatessa olin tyytyväinen, että tarrapostimerkit on keksitty. Muutenhan minulle olisi saattanut käydä kuten George Costanzan Susanille.

Arkistoja kaivaessa löytyi tämä kuva. Kävimme Tyypin kanssa kakkukahveilla. Nyt muistan!

Pääsiäisenä kävimme Helsingissä. Sieltä palatessa menin suoraan junasta töihin. Laittautuessa kuuntelin musiikkia ja osasin hienosti letittää johdon hiuksiini.

Vappuna tilasin luomupiirin kautta 100 sitruunaa. Sen jälkeen pyysin ystäviä raastamisbileisiin. Sitruunoista ja 6 litrasta vodkaa valmistui limoncelloa, jota nautittiin heinäkuisissa häissä. Raastobileissä oli tarjolla mm. täytettyjä taateleita, täytettujä tomaatteja, guacamolea ja coctailtikkuja.

Ystäväni otti luomukanoja omalle pihalleen kesäksi. Niitä piti käydä katsomassa. Ja ne olivat todella sympaattisia! Puhumattakaan niiden munista, joita sain mukaani. En ole eläissäni onnistunut niin hyvin uppomunien keittämisessä kuin näiden kanojen munista onnistuin.

Kesäkuussa matkasimme Tukholmaan katsomaan Seinfeldiä.

Ja olihan se joka kruunun arvoinen! Paikat olivat kaukana, muttei se haitannut.

Taisi olla heti seuraava viikonloppu, kun vietettiin ystäväni polttareita. Yhtenä tehtävän oli soutaminen. Samalla uitetiin hevonen.
Ja voi että oli kuuma!
Ja voi että oli ihanaa!
Ja voi että oli hauskaa!

Juhannuksena oli lämmintä ja kaunista ja hauskaa. Tässähän tulee aivan ikävä kesää.

Ennen iltavuoroja houkuttelin Tyypin piknikille puistoon. Tuntui surkealta, että kauniit päivät lipuvat ohi sisällä kököttäessä. Näin sitä pääsi nauttimaan edes vähän auringosta ja lämmöstä.

Sitten olivat ne ystävän häät! Kuinka itkinkään. Ystävä oli niin kovin kovin kaunis, sulhanen komea ja rakkaus suuri.

Kotimatkalla käytiin Pandan tehtaalla ostamassa karkkeja omien häiden karkkipuffettiin. Kerroin Tyypille miten haluaisin mennä Pandan kanssa naimisiin ja asua karkkitehtaalla.

Polttarit olivat täydelliset. Ja yllätyksekseni kaksipäiväiset. Toisen päivän aamu lähti käyntiin kuoharilla ja mansikoilla. Ja siellä sitä vasta olikin ihanaa ja hauskaa. Ääni meni, mutta muistoja syntyi senkin edestä.

Viimeisen työpäivän jälkeen sain ystävältä juuri osuvan läksiäislahjan. Lempiasiaani: makeisia ja ajatuksia herättävän kirjan!

Sitten koitti hääpäivä. Se oli täydellinen. Ihana, koskettava, liikuttava, hauska ja kuuma. Vieläkään sitä ei oikein osaa purkaa sanoiksi.
Tuntui, kuin jokainen olisi hengittänyt kanssamme samaa ilmaa.
Kuinka paljon meillä onkaan ihania ihmisiä elämässämme, sitä ei voi kuin ihmetellä!

Häävalssin soitti ystävä. Se oli niin kaunis, että täytyi tosissaan tsempata, jotta pystyi kyyneliltä tanssimaan.

Vinkki kaikille morsiamille: kun vaihdat korkkarit matalampiin kenkiin, älä ota vannehametta pois. Siinä nimittäin helma helposti lipsahtaa jalan alle.
Ja tässä on tulos: Fractura metatarsalis V 1. da.
Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraavana päivänä starttaava häämatka kannattaisi jättää väliin. Emme uskoneet.

Aamulla lähti juna 7.12 Kuopin kautta Helsinkiin. En ole koskaan aiemmin sitä kautta mennyt, mutta nyt oli aikataulusyistä pakko. Helsingistä ostimme reililiput ennen kuin karautimme taksilla satamaan. Minulla siis oli jalka kipsissä ja miehellä oman haaverinsa vuoksi silmässä valtavat paineet.
Yksi hoito-ohjeista oli kielto kantaa raskaita asioita. Viisi päivää Tyyppi totteli, sen jälkeen ei enää kestänyt kummeksuvia katseita, miksi kipsijalkainen ja lyhyt vaimo raahaa kapsakkiä ja hän vain pasteeraa vieressä.

Saksassa join valkoviiniä. Tyypin lompakko varastettiin. Matkaa oli kestänyt 2 päivää.

Perjantaina saavuimme Nizzaan, jossa vietimme seuraavat kaksi viikkoa.

Antibesissä kävimme katsomassa valas-showta. Itkin sen läpi. Niiden älykkyys ja vankeus oli jotenkin liikaa.

Yhden viikon hääpäivänä mies valmisti illallisen: Nizzan-salaattia Nizzassa.

Italiassa vierailimme Cinque Terressä. Siellä oli häikäisevän kaunista, mutta myös läkähdyttävän kuuma.

Kissa oli laitettu tienaamaan.

Lankutin Louvressa.

Poistuessani metrossa kävelin keskelle orkesterin katusoitantaa. Menossa oli Kimalaisen lento. Kokemus oli pärisyttävä. Silloinkin taisin vähän liikuttua.

Kävimme katsomassa vanhaa kouluani. Se oli pienempi mitä muistin ja kotimatkakin oli lyhempi.

Caenissa kävimme sotamuseossa, jossa vietimme 7,5 tuntia. Mielellään olisi ollut kaupungissa kokonaisen toisen päivän. Kokemus oli mielenkiintoinen ja vavisuttava. Ensi kerralla pitää päästä näkemään itse Normandian maihinnousun rannat.

Syksyllä kaupungin valtasi lukuisia kertoja niin sankka sumu, että pelotti onko sen takana enää muuta elämää olemassa.

Ystävien järjestämä häälahjamatka Hailuotoon oli ihastuttava. Siellä löysin elämäni ensimmäiset kanttarellit!

Syksyllä sain myös starttirahapäätöksen ja perustin yrityksen. Päätimme myös muuttaa, ja löysimme ihanan asunnon.
Joulufiilis oli kadoksissa. Lähimmäksi sitä pääsin katsoessa yhden ihanimmista rakkauselokuvista: Love Actuallyn. Voi niisk!

Itsenäisyyspäivänä karautimme ystävän kanssa Luulajaan Veronica Maggion keikalle. Se oli upea!

Ryhdyin käymään aamuisin kävelyllä. Lunta ei nimeksikään, mutta onneksi hetkittäin edes kuuraa ja valoa.

Neljäntenä adventtina menimme kummitytön ja siskonsa kanssa laulamaan lasten kauneimpia joululauluja. Taivaalta satoi vettä ja oli ankeaa. Onneksi kirkossa sentään lämmintä ja jouluista.

Vaikka lennän, en pelkää

Ystäväpariskuntani on hupsu.
He ovat leikkisiä, kekseliäitä ja yllätyksellisiä.
He ovat sydämellisiä, oikeamielisiä ja tietenkin hirvittävän ihania.
He tekevät toisilleen ja muille kaikenlaista hyvää.

Tällä kertaa vietettiin toisen yllätyssynttäreitä, seitsemän kuukautta jälkikäteen.
Toinen oli järjestänyt toiselle vinkkejä matkalle, joka päätyi sirkuskouluun.
Siellä saimme kahden tunnin huuppaustyöpajan. Pääsimme myös kokeilemaan kaikenlaisia muita sirkusvälineitä.

Rakastuin kankaisiin.
Vaikken uskaltanut tehdä kuin muutaman liikkeen.

Ilmassa leijuessani tunsin oloni riippumattomaksi. Kevyeksi.
Sellaiseksi, jota ei todellisuus paina.
Sillä, vaikka kaikki tuntuu menevän hyvin, olen minä välitilassa.
Murroksessa. Enkä aina ole varma.

Pelihulluutta

Sain mieheltä tänään lahjan.
36 arpakuutiota. Olin toivonut kuutta.
Ne ovat pieniä ja violetteja. Sileitä. Sieviä.
Annoin kuusi ystävälle, jolla oli viime viikolla syntymäpäivät.
Laskin, että voin ilahduttaa vielä neljää henkilöä.

Kuudella nopalla voi pelata kymppitonnia.
Pelasin sitä ensimmäisen kerran vuosi sitten jalkapalloturnausbussissa.
Vihasin sitä. En ymmärtänyt lainkaan. Ärsytti kaikkien muiden nopea päässälaskutaito.

Vielä neljä viikkoa sitten halusin kieltäytyä.
Muut vaativat.
Onneksi suostuin, sillä vihdoin oivalsin.
Nyt pelaisin jatkuvasti jos voisin.

Tiistai on tietovisapäivä. Emme saaneet ranking-pisteitä, muttei joukkueestakaan ollut paikalla kuin kaksi.

Omituista käytöstä

Join taas liikaa kahvia aamulla. On kummallista miten olen siirtynyt lähes kahvittomasta elämästä liikakahviseen elämään.
Mutta kun se on niin hyvää.
Pysyn kohtuudessa, jos nautin ennen lounasta pelkästään teetä.
Silloin jää kuppiin, korkeintaan kolmeen päivässä.
Tänään join juuri viidennen.

Kävin yritysneuvojalla. Viikon päästä minulla on oma yritys. Kai.
Kaikki riippuu starttirahasta.

Jonotin verovirastosta verovelkatodistuksen.
Söin lounaaksi eilistä pizzaa. Se oli hyvää, vaikkakin juustopizzassa oli hippuisen rupsuinen aromi.

Ulkona paistaa aurinko, eikä minulla ole tälle päivälle virallista ohjelmaa.
Yksi puhelu pitäisi soittaa.
Siirrän sitä koko ajan eteenpäin. Kun ei tee mieli, ja vähän nolottaa. Vaikkei olisi syytä.

Toisinaan mietin, miten tällaisesta ihmisestä on voinut tulla toimittaja? Mitä se semmoinen puhelimen välttely oikein on?

Onneksi huomenna on tiistai ja visapäivä.

Bestiksii, 4-ever 2-gether, ja muut ala-aste sanonnat

Olin perjantain rakkaan ystävän kanssa kuppiloissa.
Joimme kuohuviiniä, olutta, puna- ja valkoviiniä.
Poltimme savukkeita.
Mutta ennen kaikkea, puhuimme.

Haaveista, arjesta, miehistä, meistä, minuudesta, ijistä (taipuuko se noin? Ikä. Ikiästä? Ei. Ijistä? En tiedä.), vauvoista, musiikista, yhteisestä Roskilden matkasta, äideistä, sisaruksista, vaatteista, kirjoista, runoudesta, stand-up komiikasta, toisten ihmisten ihmissuhteista, ulkonäöstä ja rakkaudesta.
Ainakin.

On se vaan ihme, miten paljon toiselle voi olla sanottavaa vielä 13 vuoden jälkeen.

Eilen teimme miehen kanssa kahdesta pussilakanasta yhden.
Ratkoimme saumoja yhdessä.
Vitsailimme ja kuuntelimme radiota.
Mittasimme ja tarkistimme.
Sitten surautin saumurilla.
Häälahjaksi saadulle tuplaleveälle täkille on nyt toinenkin pussilakana.
Olin ylpiä.

Torstaina menen keskustelemaan yritysneuvojan kanssa.
Toimini, täältä tullaan!