Toisessa kaupungissa

Helsingissä satoi lunta ikkunanpielet umpeen ja kaupunki vaipui pehmeään vaippaan.
Ystävän syntymäpäivälahjakeikka oli pitkä. Ja outo.
Ja Kokemus.

Kuohuviini oli halpaa ja ravintola liian täynnä.
Törmäsin vanhaan koulukaveriin, jonka äiti huomautti käyvän pukutöissä.
Ajoimme metrolla Kurviin.
Ahtauduimme pieneen kapakkaan.

Siellä oli se poika, joka nykyään tulee vastaan elokuvajulisteissa.
Joka silloin yhdeksän vuotta sitten oli samassa pienryhmässä.
Ja säesti itse itseään ja lauloi niin kauniisti.
Juuri ennen minua.
Ja minä lauloin nuotin vierestä ilman säestystäkin.

Hänestä tuli näyttelijä.
Minusta tämmöinen harhailija.

Puoliorpo

Sinun isäsi on kuollut.
Sinun isäsi on kuollut joka päivä.
Hyvinä päivinä. Huonoina päivinä.
Niinä päivinä, jolloin pojat tarvitsevat isäänsä.
Silloin kun kukaan muu ei kelpaa.

Enkä minä voi ottaa sitä sinulta pois.
Isättömyyttäsi.
En voi tarjota mitään sen tilalle.
En voi sanoa, että kyllä se helpottaa.

Minä en tiedä helpottaako se.

Otan syliin ja paijaan.
Sinua isätöntä.

Viisi Sanaa

Sain Elegialta viisi sanaa, koska pyysin. Jos ymmärsin oikein, sanoista on tarkoitus kirjoittaa mitä ne itselle merkitsevät ja mitä niistä tulee mieleen.

1. Kirja
Kirja on kokonainen maailma. Kirja on pakopaikka ja satama. Kirjaan voi jäädä. Erityisen tärkeitä kirjoista tuli minulle kun olin 12 ja asuimme vanhempieni kanssa Pariisissa. En osannut ranskaa, eikä minulla ollut vielä kavereita. Koulupäivät olivat mukavia, mutta väistämättä olin ulkopuolinen, koska ei ollut mahdollisuutta kielelliseen kommunikointiin.

Helpotus löytyi Suomi-instituutista ja kirjaston skandinaaviselta osastolta. Voi sitä kirjamäärää minkä puolen vuoden aikana luin. Kaarina Maununtytär, Teetä kolmelle, Pieni hyvin kasvatettu tyttö, Kalliohin paholaisenpalvojat, Hyvästi Monrepoo, Jojo... laidasta laitaan, mutta kaikissa oma maailmansa.

2. Arvoitus
Kun olin kymmenen, toivoin syntymäpivälahjaksi seikkailua.
Sain college-asun.
Rakastin Viisikoita ja olisin antanut vaikka oikean käteni, jos olisin saanut arvoituksen ratkaistavakseni.
En koskaan pitänyt siitä kollariasusta. Se muistutti minua toden ja fiktion erosta.

Mielestäni yksi parhaita asioista toimittajan työssä on tietojen hankinta. Kun käsissä on vain hippunen tai ajatus jutusta, täytyy siihen kaivaa lihaa luiden ympärille. Se on yhden sorttista arvoitusten ratkaisua.

3. Leikkiminen
Leikkiminen on osa minun ja miehen tapaa olla yhdessä. Kaikenlainen kisuilu ja elämän leikkisän puolen näkeminen kuuluu arkeemme. Sen sijaan nukke- ja barbie-leikkejä sisarusten lasten kanssa en oikein jaksa. Taasen mielikuvitusleikeissä olen haka.

4. Totuus
Totuuden kertominen ei ole helppoa. Pienimmillään se on epäonnistunut vaateostos. Pahimmillaan koko elämän romuttava julmuus.
Totuuteen tulisi silti pyrkiä. Totuus on myös väittelykysymys, enkä voi sietää ihmisiä, jotka uskovat pelkästään omiin totuuksiinsa, eivätkä kunnioita toisten näkemyksiä.

5. Silta

Erkkolan silta rakennettiin vuonna 1988. Sen vuoksi perheemme piti muuttaa Koivurannan (nykyisestä) kahvilasta pois.
Ainakin kymmenen vuotta poljin Erkkolan sillan yli.
Siinä on kotiin mennessä ihana alamäki. Lähtiessä v-mäinen ylämäki.

Kivi vai paperi? Vaiko sakset?

Tapaan huomenna yritysneuvojan. Täytämme starttirahahakemuksen ja tutustumme yrittäjyyteen.
Jännittää.
Mitä jos en osaakaan. Ja samaan aikaan kutkuttaa.
Oma toiminimi. Oma päätösvalta. Oma vastuu.

Kävin vahtimassa veljenpoikaa.
Pelasimme kivi-sakset-paperia.
20 kertaa peräkkäin.
Tärkeintä ei ollut kuka voitti.

Kivi

Ymmärsin myös ensimmäisen kerran mitä pienten jalkojen tepsutus -sanonnalla todella tarkoitetaan.
Kävelimme peräkanaa laminaatilla. Hänellä oli paljaat jalat. Ja ääni, joka niistä lähti, oli todellista pienten jalkojen tepsutusta. Läps, läps, läps.

Sakset

Paperi

Toivottavasti veljenpojalla on ensi kerralla uusi peli hyppysissä.
Vanha ei enää jaksa samaa.