Yliote

Minä haluaisin oppia hallitsemaan pelkoa.
Sen olen ymmärtänyt, että sitä tuskin koskaan voi kokonaan karistaa, mutta jos sen saisi valjaisiin, olisin tyytyväinen.
Se muuttaa muotoaan, se muuttaa kohdettaan, mutta silti se meinaa saada sydämestä yliotteen.
Tiukan puristuksen, joka lukitsee kaikki partikkelit paikoilleen, eikä sellaisessa tiukkuudessa voi kukaan elää.

Vielä minä näytän sinulle pelko.
Vielä minä näytän sinulle minä.

Kuten Mary Schmich runossaan kirjoitti:

"Don't worry about the future.
Or worry, but know that worrying is as effective as trying to solve an algebra equation by chewing bubble gum.
The real troubles in your life are apt to be things that never crossed your worried mind, the kind that blindside you at 4pm on some idle Tuesday."

Huuhaa, ihana huuhaa

Ystäväni teki minulle energiahoidon.
Juuri sellaisen, jota skeptikot kutsuvat huuhaaksi.
Minä kutsun sitä lahjaksi.

Sillä siltä se tuntui kun mykkyrä suli ja oikeni.
Siltä se tuntui kun pelko hälveni ja mieli kirkastui.

Miten minä olenkaan kaivanut itseäni, joka uskoo siihen, että elämä kantaa.
Asiat järjestyvät.
Sillä aina asiat järjestyvät.

Olen täällä taas.
Olen itsessäni jälleen.
Miten elämässä käykään, mitä tielleni tipahtaakaan: minä selviän.

Lääketiede tekee minkä pystyy, enkä minä sitä epäile.
Silti suon itselleni tämän toisenkin puolen.
Huhaata tai ei, kyllä kevyesti hengittäminen tuntuu hyvältä.

Toive

Ouluun on luvattu lumisadetta.
Se tuntuu mukavalta. Puutkin ovat jo ihan kaljuja.
Viimeiset neljä päivää on sujunut veljen lapsia hoitaen.
Miten suloisia he ovatkaan olleet.
Ja rasittavia, mutta silti, hetkessä kiinni.

Tämä aamu tuntui jotenkin merkityksettömältä.
Kun ei ollutkaan mitään sellaista hoidettavaa.
Sellaista koulu tai aamiainen.

Kunpa meillekin tulisi sellainen, josta huolehtia.
Kunpa hiljaa lausuttu toive toteutuisi.
Eikä sitä melkein uskalla toivoa, jottei se haurauttaan säry.

Kierros kaksi

Ja tällä kertaa minä olinkin sillä tavalla kypsä, ettei edes itkettänyt.
Harmitti ja suretti, muttei itkettänyt.
Kun en minä sille mitään voi.
Vaikka yleensä olen mitä erinomaisin emäntä, kuten Monica sanoi Frendeissä.
Tätä yhtä asukkia vaan en saa viihtymään.

Ehkä sitten seuraavan.

Sillä seuraava tulee, ja toivottavasti pian.
Siellä ne muutamina hassuina soluina, elämän esiasteina, odottavat typessä sulattamista.

Tyyppi oli jo innoissaan, että saadaanko me oma Robocop.

Saataisiin edes ne kaksi viivaa.

Mahdollisuus

Olen miettinyt paljon aikaa.
Aikaa aikana ja aikaa käsitteenä.
Olen miettinyt miten aikaa voisi kuluttaa, jouduttaa, ohittaa ajattelematta.
Olen yrittänyt estää itseäni ajattelemasta aikaa.
Ajan hitautta, pysähtyneisyyttä, itsepäisyyttä.
Toivoisin, että olisin ajan valtiatar, joka saisi sen lipumaan sormien välistä kuin veden ja pysymään paikoillaan kuin yhteen muuratut tiilet.

Olen miettinyt paljon onnea.
Onnen jakaantumista, jokaisen vastuuta omasta onnestaan.
Asioiden asettamista mittasuhteisiin.
Ei se ole onnetonta, että joku toinen onnistuu siinä mitä minä kaipaan.
Se on sattumaa.
Se ei ole minulta pois.
Minulla on paljon, riittävästi sellaista, joka tekee onnelliseksi.
Ei sellaisen puuttuminen, mitä ei ole koskaan ollutkaan, pitäisi olla onnellisuuden määrittäjä.

Minulle ei voida luvata mitään.
Siksi minulta ei voida ottaa mitään pois.
On vain mahdollisuuksia ja aikaa.
Ja toivoa.
Ja niin kauan kuin on toivoa, on mahdollisuuksia.

Toivon, että solut minussa ymmärtävät tarttua kiinni, niin minuun kuin mahdollisuuksiin.

Kirjaimia ja toiveita

Syyskuun ensimmäinen oli Oulussa lämmin ja aurinkoinen.
Toisena aamu valkeni märkänä ja tuulisena.
Minulle tämä on päivä, jolloin ajatukset pyörivät tulevien tapahtumien ympärillä.
Jännittävien tapahtumien ympärillä.
Päivänä, jona toivon universumin hyväntahtoisuutta puoleemme.

Ja sen kaiken keskellä myös päivänä, jolloin töitä tulee napsuttaa tahdilla.
Enkä valita, yrittäjästä on ihanaa kun on mitä tehdä.

Liikkeessä

Kesän hiipuessa pois saapui tilalle odotus hoitojen jatkumisesta.
Ja sitten edessä olikin se maanantai uusine tapahtumineen.
Ja vaikka jälleen odotetaan, tuntuu tulevaisuus hymyilevältä.
Matkaan voi tulla vaikka mitä kupruja, mutta ainakin olemme päässeet taas tekemisen vauhtiin.

Se jos mikä piristää.

Eikä sekään haittaa, että ulkona paistaa aurinko.