Mahdollisuus

Olen miettinyt paljon aikaa.
Aikaa aikana ja aikaa käsitteenä.
Olen miettinyt miten aikaa voisi kuluttaa, jouduttaa, ohittaa ajattelematta.
Olen yrittänyt estää itseäni ajattelemasta aikaa.
Ajan hitautta, pysähtyneisyyttä, itsepäisyyttä.
Toivoisin, että olisin ajan valtiatar, joka saisi sen lipumaan sormien välistä kuin veden ja pysymään paikoillaan kuin yhteen muuratut tiilet.

Olen miettinyt paljon onnea.
Onnen jakaantumista, jokaisen vastuuta omasta onnestaan.
Asioiden asettamista mittasuhteisiin.
Ei se ole onnetonta, että joku toinen onnistuu siinä mitä minä kaipaan.
Se on sattumaa.
Se ei ole minulta pois.
Minulla on paljon, riittävästi sellaista, joka tekee onnelliseksi.
Ei sellaisen puuttuminen, mitä ei ole koskaan ollutkaan, pitäisi olla onnellisuuden määrittäjä.

Minulle ei voida luvata mitään.
Siksi minulta ei voida ottaa mitään pois.
On vain mahdollisuuksia ja aikaa.
Ja toivoa.
Ja niin kauan kuin on toivoa, on mahdollisuuksia.

Toivon, että solut minussa ymmärtävät tarttua kiinni, niin minuun kuin mahdollisuuksiin.