Yksi viiva

Minä olen tyhjää täynnä.
Sillä tavalla kun tällaiset naiset ovat.
Tällaiset valuvikaiset.
Surettaa niin, että oksettaa.

Kuinka monta kyyneltä on kylliksi?
Mikä on se raja, jonka jälkeen osaa taas katsoa eteen päin?
Uuteen koitokseen ja tulevaan kesään.

Kas, nythän voin nauttia cavaa terassilla.

Nyt se on tässä

Pitäisi käydä nukkumaan.
Huomenna on tärkeä aamu. Sellainen jota olen odottanut koko kuluneen vuoden.
Se tekee kaikesta taas piirun verran mahdollisempaa.

On jännittävää huojua toivon ja pelon välillä.
Saman minuutin sisällä saatan lipua toisesta toiseen.

Tämä on ollut oppimatka itseeni.
En ole ihan niin optimisti kuin luulin, mutta ei minusta saa pessimistiä tekemälläkään.
Haluan uskoa onnellisiin loppuihin.
Sellaisiin, jotka saavat liikuttumaan ja tuntemaan maailman hyvyyden.

Ei tämä keväältä vaikuta

Ajattelin vain kertoa, että Oulussa sataa lunta.
Lunta.
Tänään, toukokuun ensimmäisenä.
Ei auta kuin uskoa.

Se on nyt muutenkin teemana.

Ai niin, ja eilen näin viherpeipon! Se oli tosi sievä!

Mä oon pikkusen toivoo

Tänään tätä, täysillä!
Hymyilyttää.
Ilma on surkea, mutta illalla yhteistä aikaa ystävien kanssa.
Ehkä jopa paperilennokkikisa.

Hyvää vappua kaikille!

Epäonnistunut roolijako

En halua lokeroitua.

En halua yhdistää itseäni niihin blogeihin, joita värittää katkeruus, suru ja pettymys.

En halua ajatella, että toisten onni on minulta pois.

En suostu tähän rooliin.

Sillä olenhan monia muitakin.

Vaimo, tytär, pikkusisko, yrittäjä, ystävä, kummitäti, täti, kolmikymppinen, lyhyt, nainen.

Sen sijaan kohtaan tämän kaiken seikkailuna.

Sillä sitähän se on.

Paljon uutta. Paljon jännittävää. Hieman vaaroja.

Ja lopussa aarre, jollaista ei toista.

Menneet ja nykyiset

Ajoin tänään sen talon ohi, jossa menetin neitsyyteni vuosia sitten.
Jotenkin olin sellaisen tunnelman vallassa, että muistin yhtäkkiä kaiken.

Sen miltä tuoksui sinne mennessä ja varsinkin sieltä lähtiessä.
Sen miten hymyilytti typerryttävän paljon.
Sen miten uskoin omistavani ainutlaatuisen salaisuuden.
Miten katsoin auringonnousua kun en malttanut nukkua.

Olen onnellinen, että olen elämässäni rakastanut.
Silloinkin, kun sen vuoksi särkyi sydän.
Sillä ilman en osaisi arvostaa sitä, että tulen rakastetuksi.
Joka päivä.

Sinulla on minuun taianomainen vaikutus.

120 km/h

On niin paljon kirjoitettavaa, etten tiedä mistä alkaa.

Ehkä siis jostain pienestä, helposta.

Uudesta kevättakista, joka on chic, mutta tyttömäinen.

Rakkaista lähimmäisistä, joiden kanssa on saanut nauraa ja itkeä.

Kummitytöstä, joka hymyili 9-vuotiaan onnellista hymyä.

Auringosta, joka on herättänyt ensimmäiset pisamat.

Maraboun sitruuna-inkivääri -suklaasta, joka on taivaallista.

Junamatkasta, jona saattoi katsoa elokuvaa ja jutella ystävän kanssa.

Elämästä, joka kaikkineen tuntuu ihmeelliseltä tänäänkin.

Ajoin moottoritiellä yli satasta ja tunsin itseni niin rohkeaksi, että pystyn mihin vain.