Kolmas kerta jne..

Kirjoitin teini-ikäisenä, että surussa on sointia.
Mutta on sitä onnessakin.

Päivissä, joina krapula ei hellitä, vaikka edellisilta kului kotona.
Illoissa, jolloin silmät lupsahtavat umpeen seitsemän jälkeen.
Nälässä, joka ei taitu syömällä.

Kaikessa siinä uudessa ja kaivatussa, joka jostain kaukaa lopulta löysi luoksemme.
Kaarteli aikansa, etsi paikkaansa ja vihdoin päätti jäädä tänne.

Puolen vuoden kuluttua hänen on tarkoitus rääkäistä ensimmäisen kerran.

Onnessa on sointia.
Sinä, lapsemme, soit minussa jo nyt.

Kuuraa maassa

Joskus minä mietin, että olenko vain sen luonteinen ihminen, jolla täytyy aina olla joku huoli.
Joka ei tunne elävänsä, ellei ole jostakin hädissään.
Mutta sitten minä ajattelen oikein kunnolla ja hartaasti ja tulen siihen tulokseen, että ei, en minä sellainen ole.

Että vaikka toiset asiat suttaantuvat, niin toiset saattavat kipristellä.
Ja nyt kipristelee työasiat.
Tähänastinen yrittäjyys on sujunut melko sutjakkaasti, mutta nyt on hiljaisempaa. Sillä tavalla hiljaisempaa, että meinaa aamuyöstä valvottaa.

Se on inhottavaa.
Se on turhaa.
Ja se on kuluttavaa.

Jos jotakin, niin minä olen ongelmanratkaisukeskeinen ihminen.
Niinpä tässä ei auta kuin ottaa käsiinsä:

a.) ongelma
b.) ratkaisu

Sitten vain odotellaan hyviä asioita.

Söpistelyä

Nämä ovat sellaisia, jotka tuolla somen maailmassa jo ovat kiertäneet vaikka ja kuinka, mutta siitä huolimatta ne saavat ihan valtavan hyvälle mielelle.

Voi, miten suloisia!
Voi, miten liikuttavia!

Kyllä tällaisina harmaina päivinä ihminen tarvitsee kissanpentuja, delfiinejä ja hassuja vauvoja.
Ihanaa keskiviikkoa itse kullekin!

 

Marraskuun valo

Tänään paistaa aurinko.
Puut ovat lehdettömiä ja maa väritön,
mutta taivaalla paistaa aurinko.
Varjot lankeavat pitkälle, kylmä tuuli käy mereltä,
mutta taivaalla paistaa aurinko.
Aamulla lätäkön pinnalla oli riite ja penkistä piti pyyhkiä kohmettuneita vesipisaroita.

Kaipaan sinua lumi.
Kaipaan sinua pakkanen.
Kun tulisitte, loppuisi tämä välitila ja alkaisi talvi.

Mutten hoputa, tulette kun olette valmiita.
Minä jaksan odottaa,
sillä taivaalla paistaa aurinko.

Yliote

Minä haluaisin oppia hallitsemaan pelkoa.
Sen olen ymmärtänyt, että sitä tuskin koskaan voi kokonaan karistaa, mutta jos sen saisi valjaisiin, olisin tyytyväinen.
Se muuttaa muotoaan, se muuttaa kohdettaan, mutta silti se meinaa saada sydämestä yliotteen.
Tiukan puristuksen, joka lukitsee kaikki partikkelit paikoilleen, eikä sellaisessa tiukkuudessa voi kukaan elää.

Vielä minä näytän sinulle pelko.
Vielä minä näytän sinulle minä.

Kuten Mary Schmich runossaan kirjoitti:

"Don't worry about the future.
Or worry, but know that worrying is as effective as trying to solve an algebra equation by chewing bubble gum.
The real troubles in your life are apt to be things that never crossed your worried mind, the kind that blindside you at 4pm on some idle Tuesday."

Huuhaa, ihana huuhaa

Ystäväni teki minulle energiahoidon.
Juuri sellaisen, jota skeptikot kutsuvat huuhaaksi.
Minä kutsun sitä lahjaksi.

Sillä siltä se tuntui kun mykkyrä suli ja oikeni.
Siltä se tuntui kun pelko hälveni ja mieli kirkastui.

Miten minä olenkaan kaivanut itseäni, joka uskoo siihen, että elämä kantaa.
Asiat järjestyvät.
Sillä aina asiat järjestyvät.

Olen täällä taas.
Olen itsessäni jälleen.
Miten elämässä käykään, mitä tielleni tipahtaakaan: minä selviän.

Lääketiede tekee minkä pystyy, enkä minä sitä epäile.
Silti suon itselleni tämän toisenkin puolen.
Huhaata tai ei, kyllä kevyesti hengittäminen tuntuu hyvältä.

Toive

Ouluun on luvattu lumisadetta.
Se tuntuu mukavalta. Puutkin ovat jo ihan kaljuja.
Viimeiset neljä päivää on sujunut veljen lapsia hoitaen.
Miten suloisia he ovatkaan olleet.
Ja rasittavia, mutta silti, hetkessä kiinni.

Tämä aamu tuntui jotenkin merkityksettömältä.
Kun ei ollutkaan mitään sellaista hoidettavaa.
Sellaista koulu tai aamiainen.

Kunpa meillekin tulisi sellainen, josta huolehtia.
Kunpa hiljaa lausuttu toive toteutuisi.
Eikä sitä melkein uskalla toivoa, jottei se haurauttaan säry.