Sitä mukaa kun pienenen, vaatteeni suurenevat.
Osa jopa roikkuu.
Eikä vielä olla edes puolivälissä.
Ruokaa katsoo uusin silmin.
Ajatella, on ihmisiä, joille se on pelkkää ruokaa. Polttoainetta.
Minulle niin usein ollut myös ystävä, lohduttaja, turvasatama.
Ja miten kevyt on kävellä. Jopa tekisi mieli sännätä juoksuun.
Pidän tästä minästä, joka alkaa myös näyttää minältä.
Pimeästä en pidä. Tulisi kunnolla lunta.
No comments:
Post a Comment