Kolmas erä

Istuin tänään siinä odotushuoneessa, missä niin monet kerrat aikaisemminkin.
Istuin ja odotin.
Miten hyväuskoisesti jossain vaiheessa luulin, että seuraava lapsi tulisi itsestään.
Tai tulisi ajoissa.
Tai edes tulisi.
Minulle on silkka ihme, että joku voi hedelmöittyä luonnollisesti.
Että ihan oikeasti asiast menevät kuten kirjoissa kerrotaan.
Ihan itsestään. Ja kas, meillä on alkio.

Minulla sen sijaan on keinotekoiset vaihdevuodet, kohta superovulaatio ja sen jälkeen ehkä raskaus.
Ainakin sen kaksi viikkoa.
Sitten joko yksi tai kaksi viivaa.

Nyt on vain kasa hormoneita ja piikkejä.

Vaippoja

Tänään minä ostin vaippoja.
Tänään minä olin se, jonka listassa luki: vaippoja.
Minä valitsin ne hyllystä, nostin ne hihnalle ja maksoin kuin kuka tahansa vaippoja ostava maksaa.
Mutta se olin minä.
Minä ostin vaippoja.

Miten arkipäiväinen voi olla ihmeellistä.
Miten lähes luvattomalta tämä onni ja yksinkertaisuus tuntuu.

Vaippoja, vain vaippapaketti ja olen itku silmässä liikutuksen partaalla.

Tyttäremme tuli ja muutti meille

En oikein edes tiedä mistä kirjoittaa, miten kirjoittaa.
Miten pukea sanoiksi se onni jota elän.
Millaisen muodon annan näille tunteille, jotka vahvuudessaan jopa pelottavat, ja toisaalta luonnollisuudellaan eivät tunnu sanomisen arvoisilta.

Lapsi on seitsenviikkoinen ja voi hyvin.
Hän on tyttö.
Meidän tyttäremme.
Hän syö minusta maitoa voimakkaasti, piereskelee äänekkäästi ja katselee ihmetellen.
Muutaman kerran hän on hymyillyt, eikä mikään ole koskaan tuntunut samalta. 

En vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi.
Kesä on kukkeimmillaan ja sylissäni tuhisee tummatukkainen kaunotar.
Kävikö tässä todellakin näin hyvin?
Ihan oikeastiko kukaan ei ole viemässä häntä pois?

Enää minun ei tarvitse odottaa mitään.
Uudet vaiheet tulevat omalla ajallaan, omassa tahdissaan.
Ei enää epätietoisuutta.
Minusta tuli äiti.
Minä olen äiti.
Hetki hetkeltä ymmärrän sen selvemmin.

 Päivän ikäisenä.

Jännittävät ajat

Nyt on kummaa ja jännää.
Tiedän lapseni syntymäpäivän. Se on pian.
Se on toisena sen päivän salin varauslistalla.

Täällä minä odotan sitä sairaalan vuoteessa.
Hyvinvoivana, mutta varotoimena kuitenkin.
Onneksi on lupa liikkua kanttiiniin.
Onneksi myös wifi, puolison vierailuajat ja kirjat!

Tämä on kuin oma maailmansa. Kaikkialla samanlaisiin kaapuihin verhottuja naisia, joista ei voi varmasti sanoa, ovatko he jo synnyttäneitä vai vasta h-hetkeä odottavia.
Paitsi niistä, jotka puhisevat supistusten kourissa.
Heistä ei voi erehtyä.

Eilen minut oli vallata alakulo, kun huonetoverit huohottivat supistusten kourissa ja se kaikki muistutti siitä, mikä itsellä jää kokematta.
Synnytyksen jännittävyys ja yllätyksellisyys.
Kipu, joka vie kohti kauan kaivattua syntymää.
Mutta sitten päätin antaa moisille ajatuksille huutia ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.

Siihen, että lapsi voi hyvin.
Siihen, että pian tapaamme.
Ei sillä ole väliä mitä reittiä se tapahtuu.

Solutason syntymäpäivä

Tämä menee nyt ihan tämmöiseksi raskauslöpinäksi, mutta mitä lähemmäksi h-hetki tulee, sitä enemmän se täyttää ajatukset ja on vaikea kirjoittaa mistään muusta.
Tänään on vuosi lapsettomuushoitojen punkteerauksesta.
Voi miten minua pelottikaan. Voi miten mahtavasti diapam kihahti hattuun ennen operaatiota.
Tietyllä tavalla ajateltuna tänään lienee tämän mahassa pyörivän kaverin syntymäpäivä.
Toki sen syntymän jälkeen hän vietti muutaman päivän solukaapissa ja sittemmin viisi kuukautta lähes -300 asteessa jäädytettynä.
Mutta noin periaatteessa, vuosi sitten hän sai alkunsa.

Löysin mammablogeista tämmöisen raskauskiertokyselyn. Heti halusin osallistua!

Oma ikäsi?
31

Monesko lapsi?
Ensimmäinen

Missä kuussa on laskettu aikasi?
Kesäkuussa

Raskausviikko?
33. viikolla mennään

Viikon parhaat hetket?
Pidän maanantaista, jolloin aina uusi (raskaus)viikko alkaa ja voin ajatella, että taas ollaan lähempänä hetkeä, jona tapaamme lapsemme.

Pidän tavattomasti myös aamuista, jolloin oman heräämiseni myötä myös laps herää. Sitä möngerystä seuratessa ei voi kuin ihmetellä ja olla kiitollinen, että tämä tapahtui. Vieläkin se tuntuu joka päivä ihmeelliseltä.

Onnellinen vai ailahteleva?
Onnellinen.

Koska kerroit perheellesi ja ystäville?
Perheelle lähetin viestin positiivisesta testistä aamulla klo 5.30 heti sen tekemisen jälkeen. Olemme olleet hoidoista perheen ja lähimpien ystävien kanssa avoimia, joten he tiesivät odottaa lopputulosta. Jaoimme heidän kanssaan myös epäonnistuneiden hoitojen aiheuttaman surun ja pettymyksen.

Julkisemmin kerroimme asiasta ensimmäisen kolmanneksen päätyttyä joulukuussa.

Alkuraskauden oireesi?
Kuvotus, jota myös kestokrapulaksi kutsuin, rintojen aristus, kuukautismainen kipu. Toisinaan viheliäiset pääkivut.

Nykyiset oireesi?
Tukala olo. Laps on kohdussa poikittain, joka aiheuttaa oman mielenkiintonsa tähän 156,5 senttiseen varteeni. Se on veikeä tunne, joka ruoka-ajan lähestyessä koittaa: kuin olisi yhtä aikaa valtava ähky ja hirveä nälkä.

Viime aikoina olen myös havainnut lievää turvotusta sormissa. Hassut maitotipat, joita vuotaa rinnoista. Se on suorastaan vähän ällöä. Eihän sille ole vielä mitään käyttöä!

Raskausarpia?
Onneksi olen toistaiseksi säästynyt.

Nukkuminen?
Joko oikealla tai vasemmalla kyljellä ja puolenvaihto on operaatio. Voi sitä ähinän ja puhinan määrää. Muuten nukun edelleen makoisasti ja nukahdan sekunnissa. Päikkäreistä on tullut jokapäiväisiä. Poikkeuksellisesti olen myös alkanut herätä seitsemän aikoihin.

Raskauden aikaiset himot?
Ei paljoakaan. Odotin jotain jännään muta-/laasti-/suolakurkkusuklaashowta. Alussa teki mieli voileipäkeksejä ja usein kävi niin, että mitään ei tehnyt mieli. Söin silloin valtavasti mandariineja.

Raskauden aikaiset ällötykset?
Eipä oikeastaan niitäkään. Tai sitten se, ettei tehnyt mitään mieli.

Vauvan liikeet?
Aluksi pelkkiä epäilyjä elohiirestä, jotka sitten joskus 20+ viikoilla vahvistui, kun Tyyppi piti kättä vatsalla juuri kun tuollainen epäily tuli ja hän todisti tunteneensa sen liikkeen. Se oli huima hetki!

Vauva on kova möykkäämään ja toisinaan potkut (mm. virtsarakkoon) käyvät suorastaan kipeää.

Näkyykö?
Todellakin! Olen valtava jättimaha.

Tekonimi?
Pömppö.

Teidän biisi?
Jostain (kauheasta) syystä olen laulanut vauvalle seuraavaa säettä iki-ihanan Suvi Teräsniskan Hei mummo -kappaleen sävelellä.

"Hei vauva, mitä kuuluu sinne sulle?
Me kesällä sit nähdään eka kerran.
Ja vauva, sä oot tosi rakas mulle.
Titiiditii-tidi-tii."

Hankitut äitiysvaatteet?
Kahdet housut, kahdet rintaliivit. Onneksi oon saanut myös muutamat housut, paidat ja liivit. Ajattelin yrittää selvitä mahdollisimman vähäisillä hankinnoilla.

Napa sisällä vai ulkona?
Vielä puoliksi sisällä. Ulkoreuna löpsöttää jo. Mutta kummallisesti napa on ihan sivussa! Epäilen, että olisiko aikoinaan tehdyssä umpisuolileikkauksesta tullut jotakin kiinnikkeitä, sillä napa on samalle puolelle vinossa. Napa siis ei ole keskellä mahaa, vaan noin 1-2 senttiä sivussa! Todella häiritsevän näköistä.

Mahtuvatko sormukset edelleen sormeen?
Kyllä.

Lirahteleeko?
Ei onneksi.

Tiedättekö sukupuolen tai aiotteko ottaa selvää?
Ei, eikä aiota.

Miten raskaus on muuttanut kehoasi?
No mahasta on tullut valtava. Rinnat ovat kasvaneet, mutta nyt se ei enää korostu, kun vatsasta on tullut niin iso. Myös nänneistä on tullut lautasen kokoiset!

Entinen ketteryys on muisto vain, mutta uskon tämän olevan väliaikaista.

Ennakoivia supistuksia?
Ei kai? Jossain keskivaiheessa mahaa meni aina pinkeäksi kun olin pidemmällä kävelyllä. Nykyään pötköttäessa valtaa semmoinen aaltomainen tunne, joka ei satu, mutta joka tuntuu paineena ja samalla vähän kuin salpaa hengityksen. Se kestää hetken. Kätilö epäili sitä vauvan möyryämiseksi. Tiedä sitten.

Pelottaako synnytys?
Ei. Se pelottaa, että jos päädytään sektioon, että mitä kaikkia komplikaation riskejä siihen voi liittyä.

Millaista synnytyskokemusta toivoisit?
Normaalia, ei traumaattista. Sellaista, jonka jälkeen uskaltaisi synnyttää toisenkin kerran.

Aiotko imettää?
Jos vain maitoa tulee ja koko homma hoituu muutenkin.

Odotuksen virstapylväät?
Ensimmäisen kolmanneksen päättyminen. Ensimmäiset liikkeet. Jokainen ultra, että ollaanko edistytty niin kuin kuuluu. Ensi viikon istukkakontrolli, että onko se noussut vai päädytäänkö sektioon.

Raskaustoteemi?
Ultrakuvat ja heti alussa ostamani motivaatioyökkäri, jonka tarkoitus oli pitää pelot poissa ja antaa luottoa tulevaan.

Viikon viisaus!
Jos se puristaa, pue jotain muuta.

Ja tässä todiste, jos joku ei usko.

 

Vuosi sitten en olisi uskonut

Vuosi sitten olin vasta aloittanut hormonilääkkeen, joka otettiin nenäsumutteena. Se tuntui hassulta. Miksi ihmeessä nenäsumutteena? Oli syy mikä tahansa, se toimi ja siitä alkoi hoitosarja, jonka lopputuloksena kohdussani mötkii tämä jo nyt niin rakas jälkeläinen.

Tai välillä tuntuu, ettei se missään kohdussa mötki, vaan kylkiluiden kupeessa, virtsarakon päällä, navasta ulos.
Maha on valtavan kokoinen, enkä uskalla kuvitellakaan kuinka suureksi se reilussa kahdessa kuukaudessa voi vielä kasvaa?

En selvästi ole hahmottanut näitä uusia ulottuvuuksiani, sillä perjantai-illalliselle päätin pukeutua söpöön raitamekkoon, jota käytin vielä kuukausi sitten. Nyt se näytti ylitiukalta t-paidalta.

Tämä on jännittävää!

Jos joku olisi sanonut minulle silloin vuosi sitten miten tässä käy, olisi monet itkut jäänyt välistä. Mutta elämää lienee juuri se, ettei siinä tiedä.
Siitä pitäisi osata intoutua, ei lannistua.

Kevyttä ja kepeää

Olen kuullut sanottavan, että raskaana viikot lentävät ohitse. Että ennen kuin huomaakaan se 40 viikkoa on tullut täyteen ja sitä ihmettelee mihin se kaikki aika katosi.
Minulle näin ei ole käynyt.
Toisinaan aika tuntuu päinvastoin pysähtyneen ja madelleen, kun pelot ovat jähmettäneet paikoilleen.

Mutta nyt, kun laskettuun h-hetkeen on tasan kolme kuukautta aikaa, voin sanoa muutaman viime viikon sujahtaneen vauhdilla ohi. Se tuntuu ihmeelliseltä. Että kuitenkin on päästy tähän hetkeen, jossa muuhunkin elämään on voinut keskittyä siinä määrin, ettei jokainen valveilla olo hetki ole mennyt ajan mittaamiseen.

Ja niinpä minä kasvattelen muhkeutuvaa olemustani kaikessa rauhassa ja keskityn niihin moninaisiin työkeikkoihin, joita ehdin näinä kahtena viimeisenä kuukautena ennen äitiyslomaa tehdä.

Sillä nekin muuten lutviutuivat, nuo työasiat. Niitä on ihanan paljon.

Juuri nyt on valtavan kevyt hengittää!