Jokapäiväinen elämäni

Halu on vahva ja voimakas

2012-03-06T13:27:00.003-08:00

Haluaisin ottaa ja varistaa yltäni tämän kaiken.
Tämän toivottoman tarpeen hallita kaikkea.
Tämän hetkeen tarttumattomuuden voiman.
Tämän tuntemattoman pelon.

Haluaisin sukeltaa ja jättää pinnan alle kaiken turhan.
Jokaisen lyttäävän ajatuksen.
Jokaisen turhan taakan.
Jokaisen epätoivon rippeen.

Haluaisin ottaa kiinni kevään ensimmäiset auringonsäteet.
Haluaisin kävellä hangella, joka kantaa.
Haluaisin muistaa miten hyvältä tuntuu laskea pulkalla mäkeä ja luottaa siihen, että alhaalla vatsanpohjassa tuntuu onni, eikä ainainen jännitys.

Haluaisin vain elää ja nauttia siitä.

Yö sairaalassa

2012-03-04T00:52:00.003-08:00

Viime yönä istuimme päivystyksessä.
Sisään käveli ihmisiä elämän ääripäistä.
Pappi, vanhus, perheenisä, juoppo, pikkulapsi ja nuoripari.
Jossain toisen ja kolmannen tunnin välissä tunsin oloni turvalliseksi.
Tunsin yhteyttä kelmeässä sairaalavalossa.

Tässä istuimme me, jotka kaipasimme apua.
Jotka tarvitsimme apua.
Eikä kukaan ollut parempi toista.

Kolmen ja puolen tunnin jälkeen nimenhuuto kävi.
Kymmenen minuutin jälkeen Tyyppi palasi reseptin kanssa.
Kuume laski kotona.

Viimeksi oli siellä häiden jälkeen, kun jalka meni rikki.

Toisessa kaupungissa

2012-02-08T11:53:00.000-08:00

Helsingissä satoi lunta ikkunanpielet umpeen ja kaupunki vaipui pehmeään vaippaan.
Ystävän syntymäpäivälahjakeikka oli pitkä. Ja outo.
Ja Kokemus.

Kuohuviini oli halpaa ja ravintola liian täynnä.
Törmäsin vanhaan koulukaveriin, jonka äiti huomautti käyvän pukutöissä.
Ajoimme metrolla Kurviin.
Ahtauduimme pieneen kapakkaan.

Siellä oli se poika, joka nykyään tulee vastaan elokuvajulisteissa.
Joka silloin yhdeksän vuotta sitten oli samassa pienryhmässä.
Ja säesti itse itseään ja lauloi niin kauniisti.
Juuri ennen minua.
Ja minä lauloin nuotin vierestä ilman säestystäkin.

Hänestä tuli näyttelijä.
Minusta tämmöinen harhailija.

Aika on pysähtynyt kylmyyteen

2012-02-01T11:28:00.000-08:00

Ulko-ovella pakkanen tuoksui menneisyydelle.
Ylitetyn kotiintuloajan varastetuille minuuteille.
Ensimmäisille avuttomille suudelmille.
Kylmille hapuileville sormille lämpimällä iholla.
Kahdelle jäähileiselle lonkerolle.

Naapurikorttelin puulämmitys tuoksui kotitien alulle.
Viimeisille metreille, tonnin painoiselle urakalle.
Eteisessä vastaan vyöryi lämpöhalaus.
Tuhannet pienet piikit kiipesivät paidan alle ja pistelivät tunnottomuuden kadotukseen.

Pakkanen palaa vuosittain mukanaan muistot.

Voi, miten kauniisti ystävä laulaa.

Puoliorpo

2012-01-29T08:58:00.000-08:00

Sinun isäsi on kuollut.
Sinun isäsi on kuollut joka päivä.
Hyvinä päivinä. Huonoina päivinä.
Niinä päivinä, jolloin pojat tarvitsevat isäänsä.
Silloin kun kukaan muu ei kelpaa.

Enkä minä voi ottaa sitä sinulta pois.
Isättömyyttäsi.
En voi tarjota mitään sen tilalle.
En voi sanoa, että kyllä se helpottaa.

Minä en tiedä helpottaako se.

Otan syliin ja paijaan.
Sinua isätöntä.

Syntymäpäiväyö

2012-01-21T01:01:00.000-08:00

Täytin tänään 29 vuotta.
Koko perjantai-illan tein kahta kakkua.
Ja tänään koko aamun kasvispiirakoita sekä erilaisia dippejä.
Ystävät tulivat ja täyttivät olohuoneen naurulla.
Sain kukkia.
Sain teetä.
Sain kellon.
Sain konserttilipun.
Ja lakua. Ja suklaata.
Ja aamiaisen vuoteeseen.
Sain aivan liikaa. Eniten sain läsnäolosta ja onnesta.

Kello on puoli kolme yöllä ja olen yksin kotona.
Pidin tipattomuuteni, eikä huvittanut lähteä baariin sitä testaamaan.
Kuuntelen repeatilla Robynin cover-biisiä, jonka ihastuttavat Eraton tytöt esittävät.
Ja ihmettelen tätä elämää.
Miten nopeaa se kulkee. Ja miten helposti se voi madella.

Miten yläasteikäisenä en olisi jaksanut odottaa, että löytäisin jonkun joka rakastaisi.
Minua, sellaisena kuin olen.
Ja miten vähän vanhempana ajattelin, ettei se koskaan tule. Ja miten olin pakahtua kaikkeen siihen intohimoon joka kaivoi.
Ja miten hain sitä epäsopivista vuoteista. Ja halusin uskoa todeksi, vaikka siitä oli sopivuus kaukana.
Ja miten sitten Tyyppi tuli tielleni.

Miten nopeasti kahdeksan vuotta on mennyt.
Ja miten lähellä tämmöisinä hetkinä on teinitunne.
Se kun valvoi yöllä ja kuunteli traagisia lauluja.
Ja kirjoitti.

Silloin yli 14 vuotta sitten.

Onni on kuluvan vuoden mielentila

2012-01-16T05:06:00.001-08:00

Olen niin onnellinen uudesta kodistamme.
Se on juuri oikeanlainen. Sopivasti tunnelmallinen ja kulunut.
Se herättää sisäisen papan ja mummun. Hyvällä tavalla.
Sen ikkunoista näkyy viereinen puisto ja sen luistinrata.
Tänään alakerran tarhalaiset oli päästetty jäälle.
Yksi lensi koko ajan mukkelis makkelis.
Yksi luisteli täysiä päästä päähän ja kaatui jos pysähtyi.
Kaikilla oli huomioliivit.

Olen niin onnellinen tipattomasta tammikuusta.
Miten paljon viikonlopussa onkaan aikaa kun yksi päivä ei mene puoliteholla.
Eikä sitä aikaa tarvitse suorittaa tai käyttää hyödyksi.
Mutta se, ettei ole paha olo.

Olen niin onnellinen lumesta.
Valkeaa, valoisaa ja pehmeää.
Tuntuu, että mustuus ja synkkyys jäi vuodenvaihteeseen.
Tuntuu, että olen herännyt horroksesta.
Horroksesta, jossa en edes tiennyt olevani.

Olen niin onnellinen uudesta jääteereseptistä.
Ja Tyypistä.
Ja Tyypin pappaimitaatiosta.
Ja Anopin lainaamasta matosta.
Ja kahvinkeittimestä.
Ja lounaasta ystävän kanssa.
Ja uudesta avantouintiharrastuksesta.

Olen niin onnellinen niistä hetkistä, jolloin en pelkää.

Muutos, hep!

2012-01-10T12:24:00.000-08:00

Eilinen tuntui vuoden ensimmäiseltä päivältä.
Siltä jona muutos alkaa.
Vaa'an lukema säikäytti. En ole koskaan ennen painanut näin paljon.
En ole koskaan ennen puhissut näin.
Mutta miten paljon energiaa sen myöntäminen sisälsi.
Miten onnelliseksi teki ymmärtäminen, että tästä pääsee vain kohti kaivattua muutosta.
Illalla olin ihan mielissäni powerstepissä. (Vaikken jaksanut hyppiä kertaakaaan.)
Ja tänä aamuna pumpissa. (Vaikka olikin ihan nynnyt painot.)
Ja illalla avannossa. (Vaikken vieläkään ottanut vetoja.)

Sanotaan, että terve mieli asuu terveessä kehossa. Ei siis ihme jos ahdistaa. Enhän oikein pysty katsomaan itseäni peilistä. Varsinkaan nakuna.
Oli herättävää avata silmät. Ei se tee mahaa pienemmäksi, vaikkei sen olemassaoloa myönnä.
Sen sijaan myöntäminen on askel takaisin siihen, jossa oli kiva olla.

Nessui ja leffoi

2012-01-05T08:38:00.001-08:00

Tälle päivälle olen:

myynyt yhden jutun (tosi kiva! odotan tekemistä!)
katsonut kaksi elokuvaa, serendipity ja elf (molemmissa itketti)
syönyt eilisiä karpalosämpylöitä (leivänpaahtimen kautta lämmitettyinä)
juonut panadol hottia (auttaa)
aivastanut n. 75 kertaa
niistänyt n. 78 kertaa

Jos eilen oli vähän kurkku kipeä ja tukkoinen olo, niin tänään on sitä kaikkea moninkertaisesti enemmän. Tyypillä kuulema parempi olo kuin päiviin. Siitä voi siis laskea, että edessä vielä kolme päivää kärvistelyä.
En jaksais.

Vuosi kuvina

2012-01-03T09:07:00.000-08:00

Meni marraskuun loppu ja koko joulukuu. Pikkujoulut, ahdistus ja muutto ottivat vallan ja blogin päivittäminen jäi. Mutta mikäs sen parempaa kuin aloittaa puhtaalta pöydältä. On uusi vuosi ja uusien mahdollisuuksien aika.
Tänä vuonna joulu ei ensimmäistä kertaa tuntunut miltään. Se johtui juuri joulun alle osuneesta muutosta, yleisestä häslingistä sekä lumettomuudesta.
Ymmärrän sen nyt. Jouluna luulin, että olen menettänyt jotain itsestäni. Onneksi en.

Useissa blogeissa on tehty menneestä vuodesta yhteenveto. Näin flunssan kouriin joutuneena päätin minäkin koota moisen.
Yllätys ei liene suuri, että kuvakokoelmaa dominoi häät.

Tammikuun toinen päivä lähdimme viikon lomalle. Sanottakoon, että siihen mennessä olin (jälleen kerran) paiskinut töitä lähes ympärivuotisesti. Yksi pätkätyön puolista, jota en näin vapaana toimittajan todellakaan kaipaa. Suuntana oli Turku, josta jatkoimme matkaa Helsinkiin, Nuuksioon ja Lahteen.

Turussa join elämäni ensimmäin Old Fashioned -drinkin, jonka perään olin haikaillut siitä lähtien kun näin Don Draperin sitä Mad Menissä nauttivan. Yllätys oli suuri, kun se paljastui niin viskiseksi. Joka ei pitäisi olla yllätys, sillä drinkiin tulee viskin lisäksi vain (sooda)vettä, sokeripala ja tippa (!) angostuuraa.
Turussa kävin myös Turun Linnassa ja näin (aivan liian pikaisesti) Duussia lounaalla.

Lahdessa kävimme katsomassa mäkiä. Paikalla oli myös kaamea valmentajaisä, jonka verbaalinen ruoskinta sai ystävän kyyneliin.

Kevään kuluessa saimme lopulta tehtyä ja lähetettyä kutsut. Postimerkkejä liimatessa olin tyytyväinen, että tarrapostimerkit on keksitty. Muutenhan minulle olisi saattanut käydä kuten George Costanzan Susanille.

Arkistoja kaivaessa löytyi tämä kuva. Kävimme Tyypin kanssa kakkukahveilla. Nyt muistan!

Pääsiäisenä kävimme Helsingissä. Sieltä palatessa menin suoraan junasta töihin. Laittautuessa kuuntelin musiikkia ja osasin hienosti letittää johdon hiuksiini.

Vappuna tilasin luomupiirin kautta 100 sitruunaa. Sen jälkeen pyysin ystäviä raastamisbileisiin. Sitruunoista ja 6 litrasta vodkaa valmistui limoncelloa, jota nautittiin heinäkuisissa häissä. Raastobileissä oli tarjolla mm. täytettyjä taateleita, täytettujä tomaatteja, guacamolea ja coctailtikkuja.

Ystäväni otti luomukanoja omalle pihalleen kesäksi. Niitä piti käydä katsomassa. Ja ne olivat todella sympaattisia! Puhumattakaan niiden munista, joita sain mukaani. En ole eläissäni onnistunut niin hyvin uppomunien keittämisessä kuin näiden kanojen munista onnistuin.

Kesäkuussa matkasimme Tukholmaan katsomaan Seinfeldiä.

Ja olihan se joka kruunun arvoinen! Paikat olivat kaukana, muttei se haitannut.

Taisi olla heti seuraava viikonloppu, kun vietettiin ystäväni polttareita. Yhtenä tehtävän oli soutaminen. Samalla uitetiin hevonen.
Ja voi että oli kuuma!
Ja voi että oli ihanaa!
Ja voi että oli hauskaa!

Juhannuksena oli lämmintä ja kaunista ja hauskaa. Tässähän tulee aivan ikävä kesää.

Ennen iltavuoroja houkuttelin Tyypin piknikille puistoon. Tuntui surkealta, että kauniit päivät lipuvat ohi sisällä kököttäessä. Näin sitä pääsi nauttimaan edes vähän auringosta ja lämmöstä.

Sitten olivat ne ystävän häät! Kuinka itkinkään. Ystävä oli niin kovin kovin kaunis, sulhanen komea ja rakkaus suuri.

Kotimatkalla käytiin Pandan tehtaalla ostamassa karkkeja omien häiden karkkipuffettiin. Kerroin Tyypille miten haluaisin mennä Pandan kanssa naimisiin ja asua karkkitehtaalla.

Polttarit olivat täydelliset. Ja yllätyksekseni kaksipäiväiset. Toisen päivän aamu lähti käyntiin kuoharilla ja mansikoilla. Ja siellä sitä vasta olikin ihanaa ja hauskaa. Ääni meni, mutta muistoja syntyi senkin edestä.

Viimeisen työpäivän jälkeen sain ystävältä juuri osuvan läksiäislahjan. Lempiasiaani: makeisia ja ajatuksia herättävän kirjan!

Sitten koitti hääpäivä. Se oli täydellinen. Ihana, koskettava, liikuttava, hauska ja kuuma. Vieläkään sitä ei oikein osaa purkaa sanoiksi.
Tuntui, kuin jokainen olisi hengittänyt kanssamme samaa ilmaa.
Kuinka paljon meillä onkaan ihania ihmisiä elämässämme, sitä ei voi kuin ihmetellä!

Häävalssin soitti ystävä. Se oli niin kaunis, että täytyi tosissaan tsempata, jotta pystyi kyyneliltä tanssimaan.

Vinkki kaikille morsiamille: kun vaihdat korkkarit matalampiin kenkiin, älä ota vannehametta pois. Siinä nimittäin helma helposti lipsahtaa jalan alle.
Ja tässä on tulos: Fractura metatarsalis V 1. da.
Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraavana päivänä starttaava häämatka kannattaisi jättää väliin. Emme uskoneet.

Aamulla lähti juna 7.12 Kuopin kautta Helsinkiin. En ole koskaan aiemmin sitä kautta mennyt, mutta nyt oli aikataulusyistä pakko. Helsingistä ostimme reililiput ennen kuin karautimme taksilla satamaan. Minulla siis oli jalka kipsissä ja miehellä oman haaverinsa vuoksi silmässä valtavat paineet.
Yksi hoito-ohjeista oli kielto kantaa raskaita asioita. Viisi päivää Tyyppi totteli, sen jälkeen ei enää kestänyt kummeksuvia katseita, miksi kipsijalkainen ja lyhyt vaimo raahaa kapsakkiä ja hän vain pasteeraa vieressä.

Saksassa join valkoviiniä. Tyypin lompakko varastettiin. Matkaa oli kestänyt 2 päivää.

Perjantaina saavuimme Nizzaan, jossa vietimme seuraavat kaksi viikkoa.

Antibesissä kävimme katsomassa valas-showta. Itkin sen läpi. Niiden älykkyys ja vankeus oli jotenkin liikaa.

Yhden viikon hääpäivänä mies valmisti illallisen: Nizzan-salaattia Nizzassa.

Italiassa vierailimme Cinque Terressä. Siellä oli häikäisevän kaunista, mutta myös läkähdyttävän kuuma.

Kissa oli laitettu tienaamaan.

Lankutin Louvressa.

Poistuessani metrossa kävelin keskelle orkesterin katusoitantaa. Menossa oli Kimalaisen lento. Kokemus oli pärisyttävä. Silloinkin taisin vähän liikuttua.

Kävimme katsomassa vanhaa kouluani. Se oli pienempi mitä muistin ja kotimatkakin oli lyhempi.

Caenissa kävimme sotamuseossa, jossa vietimme 7,5 tuntia. Mielellään olisi ollut kaupungissa kokonaisen toisen päivän. Kokemus oli mielenkiintoinen ja vavisuttava. Ensi kerralla pitää päästä näkemään itse Normandian maihinnousun rannat.

Syksyllä kaupungin valtasi lukuisia kertoja niin sankka sumu, että pelotti onko sen takana enää muuta elämää olemassa.

Ystävien järjestämä häälahjamatka Hailuotoon oli ihastuttava. Siellä löysin elämäni ensimmäiset kanttarellit!

Syksyllä sain myös starttirahapäätöksen ja perustin yrityksen. Päätimme myös muuttaa, ja löysimme ihanan asunnon.
Joulufiilis oli kadoksissa. Lähimmäksi sitä pääsin katsoessa yhden ihanimmista rakkauselokuvista: Love Actuallyn. Voi niisk!

Itsenäisyyspäivänä karautimme ystävän kanssa Luulajaan Veronica Maggion keikalle. Se oli upea!

Ryhdyin käymään aamuisin kävelyllä. Lunta ei nimeksikään, mutta onneksi hetkittäin edes kuuraa ja valoa.

Neljäntenä adventtina menimme kummitytön ja siskonsa kanssa laulamaan lasten kauneimpia joululauluja. Taivaalta satoi vettä ja oli ankeaa. Onneksi kirkossa sentään lämmintä ja jouluista.

Maanantaionni

2011-11-21T04:35:00.000-08:00

Onni yllätti minut maanantai-iltapäivänä sohvalta.
Se löysi tiensä kahvikupin ja keskinkertaisen teinielokuvan väliin.
Se luikerteli sisään henkäys henkäykseltä.
Se valtasi rintakehän ja kutkutti sydämen alta.
Se levisi lämpimänä tunteena pitkin kehoa, jäsenestä jäseneen.
Nukahdin siihen, sen syleilyyn.

Pelkkää hjärttaa

2011-11-16T03:23:00.000-08:00

Lupasin viimeksi kirjoittaa iloisia asioita. Ja iloista onkin luvassa.
On ilo, ettei koko ajan pelota.
On ilo, että aurinko on paistanut jo kahtena päivänä.
On ilo, että kävimme katsomassa ihastuttavaa asuntoa, jonne vuokranantajan hyvyydestä johtuen muutamme!
On ilo käydä miehen kanssa herkkulounaalla.
On ilo juoda joka aamu smoothie ja tulla siitä virkeäksi.

Se lounas

Se aamusmoothie

Haluaisin uuteen kotiin heti, sen sijaan itse muuttoa en kaipaa lainkaan. Kuten ystäväni K.O on asian ilmaissut, muutto on vittumaisinta mitä ihminen voi itselleen tehdä.

Ei se panikoimalla miksikään muutu

2011-11-08T01:45:00.000-08:00

Ei se ollut marraskuun neljäs, vaan lokakuun 29. vuonna 2005 kun kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Se oli se aamu, jolloin heräsin kymmenen tunnin yöunien jälkeen. Se oli ensimmäinen aamu viikkoihin, kun sain nukuttua heräilemättä vähän väliä.

Olin saanut paniikkikohtauksen kuukautta aikaisemmin, ja olin jatkuvasti varpaillani, milloin seuraava iskee. Olin ahdistunut ja peloissani.
Sittemmin elämä on mennyt aika paljon eteenpäin.

Kuitenkin hetkittäin sama paniikki meinaa yllättää. Kuten perjantaina mökillä kun juuri nukahtaessa hätkähdinkin hereille, ja olin ihan varma, että tulen hulluksi. Tai jos nukahdan, heräänkö enää. Tai eilen jumpassa, jossa pompin niin kovalla sykkeellä, että sormia alkoi tykyttää ja turvottaa, ja olin ihan varma, että sydän räjähtää liiasta paineesta.

Onneksi nykyään, toisin kuin vuonna 2005, osaan rauhoittaa itse itseäni.
Muttei se siltikään kivalta tunnu.

Haluaisin olla aina sellainen, millainen olen kun mikään ei paina.
Kun en jatkuvasti pelkää.
Pelon hetkinä tapailen mielessäni Kaarlo Sarkian runoa Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää/
älä sen kauneutta kiellä/
Suo sen tupaasi tulla/
tai jos liettä ei sulla/
sitä vastaan käy tiellä/
älä käännä sille selkää.

Ja varsinkin kohtaa

Elä pelotta varassa yhden kortin/
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Pitäisi vain uskaltaa elää, eikä käyttää aikaansa pelkäämällä sellaista mihin ei voi vaikuttaa.
On aika raskasta olla luulosairas.

Seuraava postaus on pirteä. Lupaan.
Lupaan myös itselleni, että katson kaikessa tänään hyvää, enkä pelkää yhtään!
(tai vain ihan vähän)

1 kk tiliotteet ja laskut

2011-11-02T05:12:00.000-07:00

Tänään vein kirjanpitäjälleni ensimmäisen yrittäjäkuukauden liput ja laput. Kirjanpitäjä ei ollut lainkaan huolissaan, vaan kehotti keskittymään työntekoon.
Vuoden alussa on aika miettiä sitten vähän muitakin asioita (lue: veroja).

Tein raittiuslupauksen seuraavaksi kuukaudeksi.
Sunnuntaina ymmärsin, että olen liian vanha kokopäivän kestävään krapulaan. Sitä ei kestä pää.
Eilen ja toissapäivänä olen viihtynyt tuplajumppatunneilla. Tuntuu, että huokoset oikein puskevat ulos sitä kaikkea myrkkyä, mitä olen niihin imenyt.

Anoppi täyttää ylihuomenna 60, ja menemme juhlimaan sitä mökille. Huomenna on Chisu 45:ssa. En jaksaisi odottaa!

Huomenna elämäni bloggarina täyttää 6 vuotta.
Siitä lisää sitten.

Optimisti onnistuu aina

2011-10-21T00:16:00.000-07:00

Kävinpä ajattelemaan asennoitumista.
Sitä, miten kukainenkin sen kuppinsa näkee.
Omani on lähes poikkeuksetta puoli täynnä.
Se on äidiltä perittyjä ominaisuuksia.
"Vaikka mikä olisi, niin ajattelepa, että voisi olla vielä huonomminkin."
Ja kas, oma juttu ei ole enää niin toivoton Juttu.

Iloitsin facebookissa onnistuneesta palkkaneuvottelusta seuraavanlaisesti:

Sain statukseen myös kommentin, joka oli kaikella hyvällä tarkoitettu, mutta joka siitä huolimatta ärsytti. Sen sisältö oli (tietenkin hymiöiden siivittämänä) se, että kyllä se yrittäjän arki vielä iskee silmille.
Huomasin ajattelevani kommenttia vielä monta tuntia sen lukemisen jälkeen, ja mietin, että miksi se vaivaa minua niin paljon.
Tulin seuraaviin tuloksiin.

Ärsyynnyin siitä, että aivan kun minä en tajuaisi, että yrittäjyys on rankkaa, eikä se suinkaan aina ole onnistumista ja ruusuilla tanssimista. Koin kommentin alentuvana päähäntaputteluna "voi sitä pientä, kyllä se karu realismi vielä sieltä tulee, ja sinutkin lannistaa".
En minä luule, että asiat taianomaisesti järjestyvät ja hoituvat.
En minä kuvittele, että yrittäjyyden mukana tullut vapaus tarkoittaisi pelkästään pitkiä kahvihetkiä ystävien kanssa keskellä päivää.
En minä ole optimisti, jolle realismia ei ole olemassa.

Sen sijaan olen ihminen, joka haluaa nähdä vaikeuksissakin mahdollisuuden.
Olen ihminen, joka uskoo, että omalla asennoitumisella voi muokata sitä millaisena elämänsä kokee.
Tuo on mielestäni kummallinen piirre (ja ehkä kovin suomalainen), että kun joku iloitsee jostakin, on heti muistutettava, että eläpä nyt liikaa riemuitse, että kyllä se sykkyys sieltä nurkan takaa vielä sinunkin päällesi kosahtaa.
Ja mitä sitten jos kosahtaakin? Se on sen hetken ongelma.
Elämä on liian lyhyt huolehtimaan etukäteen sellaisesta, jota varmasti murehtii ihan tarpeeksi sitten kun se on ajankohtaista.

Sitäpaitsi, kyseinen riemu johtui rahan lisäksi siitä, että rohkenin ottaa palkkion uudestaan puheeksi sen jälkeen kun se oli jo sovittu. Juttu osoittautui odottetua työläämmäksi, eikä sovittu korvaus ollut mielestäni kohtuullinen.
Olen vielä aika arka ja kokematon näissä asioissa, joten melkein annoin koko asian olla ja ajattelin sitä oppirahojen maksamisena.
Onneksi kollega rohkaisi keskustelemaan asiasta reilusti, ja kas, se kannatti!

Noh, eipä tuo mitenkään vakavaa ole, mutta sai minut entistä vakaammin kannattamaan omaa ajattelutapaani.
Nyt on perjantai, käykäämme siihen ihanan Veronica Maggion tahdissa.

Vaikka lennän, en pelkää

2011-10-16T03:51:00.000-07:00

Ystäväpariskuntani on hupsu.
He ovat leikkisiä, kekseliäitä ja yllätyksellisiä.
He ovat sydämellisiä, oikeamielisiä ja tietenkin hirvittävän ihania.
He tekevät toisilleen ja muille kaikenlaista hyvää.

Tällä kertaa vietettiin toisen yllätyssynttäreitä, seitsemän kuukautta jälkikäteen.
Toinen oli järjestänyt toiselle vinkkejä matkalle, joka päätyi sirkuskouluun.
Siellä saimme kahden tunnin huuppaustyöpajan. Pääsimme myös kokeilemaan kaikenlaisia muita sirkusvälineitä.

Rakastuin kankaisiin.
Vaikken uskaltanut tehdä kuin muutaman liikkeen.

Ilmassa leijuessani tunsin oloni riippumattomaksi. Kevyeksi.
Sellaiseksi, jota ei todellisuus paina.
Sillä, vaikka kaikki tuntuu menevän hyvin, olen minä välitilassa.
Murroksessa. Enkä aina ole varma.

Yrittäjä tässä terve!

2011-10-11T05:51:00.000-07:00

Viime torstaina sain puhelun, jonka jälkeen hihkuin riemusta.
Minulle oli myönnetty starttiraha. Tulin iloiseksi!

Perjantaina kävin rekisteröimässä toiminimeni.
Toisin kuin mies ehdotti, en antanut sille nimeksi Kärkikkeli.
Eikä mainoslauseeni kuulu:
Artikkeli, kuin artikkeli -homman hoitaa Kärkikkeli.

Vaikka, olisihan se hauskaa.

Anoppi oli saanut rutkasti omenia, joita hän toi meillekin. Niinpä olen ripustanut niitä kuivumaan oikein urakalla.
Ainoa mikä vituttaa, on selkä, joka meinaa mennä istuessa jumiin.

Ihka oma Y-tunnukseni.

Meinasin jo uuvahtaa omenien määrään.
Mutten uuvahtanutkaan, vaan tein piirakan.
Mies oli mielissään. Ja olin minäkin.

Viisi Sanaa

2011-10-06T03:05:00.000-07:00

Sain Elegialta viisi sanaa, koska pyysin. Jos ymmärsin oikein, sanoista on tarkoitus kirjoittaa mitä ne itselle merkitsevät ja mitä niistä tulee mieleen.

1. Kirja
Kirja on kokonainen maailma. Kirja on pakopaikka ja satama. Kirjaan voi jäädä. Erityisen tärkeitä kirjoista tuli minulle kun olin 12 ja asuimme vanhempieni kanssa Pariisissa. En osannut ranskaa, eikä minulla ollut vielä kavereita. Koulupäivät olivat mukavia, mutta väistämättä olin ulkopuolinen, koska ei ollut mahdollisuutta kielelliseen kommunikointiin.

Helpotus löytyi Suomi-instituutista ja kirjaston skandinaaviselta osastolta. Voi sitä kirjamäärää minkä puolen vuoden aikana luin. Kaarina Maununtytär, Teetä kolmelle, Pieni hyvin kasvatettu tyttö, Kalliohin paholaisenpalvojat, Hyvästi Monrepoo, Jojo... laidasta laitaan, mutta kaikissa oma maailmansa.

2. Arvoitus
Kun olin kymmenen, toivoin syntymäpivälahjaksi seikkailua.
Sain college-asun.
Rakastin Viisikoita ja olisin antanut vaikka oikean käteni, jos olisin saanut arvoituksen ratkaistavakseni.
En koskaan pitänyt siitä kollariasusta. Se muistutti minua toden ja fiktion erosta.

Mielestäni yksi parhaita asioista toimittajan työssä on tietojen hankinta. Kun käsissä on vain hippunen tai ajatus jutusta, täytyy siihen kaivaa lihaa luiden ympärille. Se on yhden sorttista arvoitusten ratkaisua.

3. Leikkiminen
Leikkiminen on osa minun ja miehen tapaa olla yhdessä. Kaikenlainen kisuilu ja elämän leikkisän puolen näkeminen kuuluu arkeemme. Sen sijaan nukke- ja barbie-leikkejä sisarusten lasten kanssa en oikein jaksa. Taasen mielikuvitusleikeissä olen haka.

4. Totuus
Totuuden kertominen ei ole helppoa. Pienimmillään se on epäonnistunut vaateostos. Pahimmillaan koko elämän romuttava julmuus.
Totuuteen tulisi silti pyrkiä. Totuus on myös väittelykysymys, enkä voi sietää ihmisiä, jotka uskovat pelkästään omiin totuuksiinsa, eivätkä kunnioita toisten näkemyksiä.

5. Silta

Erkkolan silta rakennettiin vuonna 1988. Sen vuoksi perheemme piti muuttaa Koivurannan (nykyisestä) kahvilasta pois.
Ainakin kymmenen vuotta poljin Erkkolan sillan yli.
Siinä on kotiin mennessä ihana alamäki. Lähtiessä v-mäinen ylämäki.

Pelihulluutta

2011-10-04T14:49:00.000-07:00

Sain mieheltä tänään lahjan.
36 arpakuutiota. Olin toivonut kuutta.
Ne ovat pieniä ja violetteja. Sileitä. Sieviä.
Annoin kuusi ystävälle, jolla oli viime viikolla syntymäpäivät.
Laskin, että voin ilahduttaa vielä neljää henkilöä.

Kuudella nopalla voi pelata kymppitonnia.
Pelasin sitä ensimmäisen kerran vuosi sitten jalkapalloturnausbussissa.
Vihasin sitä. En ymmärtänyt lainkaan. Ärsytti kaikkien muiden nopea päässälaskutaito.

Vielä neljä viikkoa sitten halusin kieltäytyä.
Muut vaativat.
Onneksi suostuin, sillä vihdoin oivalsin.
Nyt pelaisin jatkuvasti jos voisin.

Tiistai on tietovisapäivä. Emme saaneet ranking-pisteitä, muttei joukkueestakaan ollut paikalla kuin kaksi.

Omituista käytöstä

2011-10-03T03:00:00.000-07:00

Join taas liikaa kahvia aamulla. On kummallista miten olen siirtynyt lähes kahvittomasta elämästä liikakahviseen elämään.
Mutta kun se on niin hyvää.
Pysyn kohtuudessa, jos nautin ennen lounasta pelkästään teetä.
Silloin jää kuppiin, korkeintaan kolmeen päivässä.
Tänään join juuri viidennen.

Kävin yritysneuvojalla. Viikon päästä minulla on oma yritys. Kai.
Kaikki riippuu starttirahasta.

Jonotin verovirastosta verovelkatodistuksen.
Söin lounaaksi eilistä pizzaa. Se oli hyvää, vaikkakin juustopizzassa oli hippuisen rupsuinen aromi.

Ulkona paistaa aurinko, eikä minulla ole tälle päivälle virallista ohjelmaa.
Yksi puhelu pitäisi soittaa.
Siirrän sitä koko ajan eteenpäin. Kun ei tee mieli, ja vähän nolottaa. Vaikkei olisi syytä.

Toisinaan mietin, miten tällaisesta ihmisestä on voinut tulla toimittaja? Mitä se semmoinen puhelimen välttely oikein on?

Onneksi huomenna on tiistai ja visapäivä.

Kivi vai paperi? Vaiko sakset?

2011-10-02T04:15:00.000-07:00

Tapaan huomenna yritysneuvojan. Täytämme starttirahahakemuksen ja tutustumme yrittäjyyteen.
Jännittää.
Mitä jos en osaakaan. Ja samaan aikaan kutkuttaa.
Oma toiminimi. Oma päätösvalta. Oma vastuu.

Kävin vahtimassa veljenpoikaa.
Pelasimme kivi-sakset-paperia.
20 kertaa peräkkäin.
Tärkeintä ei ollut kuka voitti.

Kivi

Ymmärsin myös ensimmäisen kerran mitä pienten jalkojen tepsutus -sanonnalla todella tarkoitetaan.
Kävelimme peräkanaa laminaatilla. Hänellä oli paljaat jalat. Ja ääni, joka niistä lähti, oli todellista pienten jalkojen tepsutusta. Läps, läps, läps.

Sakset

Paperi

Toivottavasti veljenpojalla on ensi kerralla uusi peli hyppysissä.
Vanha ei enää jaksa samaa.

Bestiksii, 4-ever 2-gether, ja muut ala-aste sanonnat

2011-09-26T03:48:00.000-07:00

Olin perjantain rakkaan ystävän kanssa kuppiloissa.
Joimme kuohuviiniä, olutta, puna- ja valkoviiniä.
Poltimme savukkeita.
Mutta ennen kaikkea, puhuimme.

Haaveista, arjesta, miehistä, meistä, minuudesta, ijistä (taipuuko se noin? Ikä. Ikiästä? Ei. Ijistä? En tiedä.), vauvoista, musiikista, yhteisestä Roskilden matkasta, äideistä, sisaruksista, vaatteista, kirjoista, runoudesta, stand-up komiikasta, toisten ihmisten ihmissuhteista, ulkonäöstä ja rakkaudesta.
Ainakin.

On se vaan ihme, miten paljon toiselle voi olla sanottavaa vielä 13 vuoden jälkeen.

Eilen teimme miehen kanssa kahdesta pussilakanasta yhden.
Ratkoimme saumoja yhdessä.
Vitsailimme ja kuuntelimme radiota.
Mittasimme ja tarkistimme.
Sitten surautin saumurilla.
Häälahjaksi saadulle tuplaleveälle täkille on nyt toinenkin pussilakana.
Olin ylpiä.

Torstaina menen keskustelemaan yritysneuvojan kanssa.
Toimini, täältä tullaan!

Ruokajuttuja ja yksi veriteko

2011-09-23T01:14:00.000-07:00

Olen allerginen omenalle.
Tai oikeastaan olen allerginen koivulle ja jostain syystä kehoni luulee, että omena on koivu.
Näin selitti lääkäri. En oikein ymmärtänyt.
En voi juoda siideriä, tai tulee kohtaus.
En voi upottaa hampaitani omenan kylkeen ja tuntea narskahdusta hampaideni alla.
Se harmittaa. Omena olisi niin kätevä välipala.

Onneksi voin syödä omenapiirakkaa ja -hilloa!
Sekä näitä kuivattuja omenarinkuloita.
Pari vuotta sitten sen keksin. Siitä lähtien olen syksyisin kuivatellut kotimaisia omenaviipaleita.
Ja ne ovat hyviä! Ja helppoja tehdä! Kokeilkaa!
Jos ei ole vapaana verhoklipsejä, rinkuloita voi pujotella myös pyykinkuivaustelineen ympärille.

Kuume jätti eilen rauhaan ja nyt olo on ihan normaali. Mikä lie täsmäisku oli kyseessä.
Eilinen meni joka tapauksessa kotona työskennellessä ja siirrettiinkin kaverin kanssa lounastreffit tänne meille.
Ystävä toi ruokaa ja minä keitin kahvit.
Mutta toi se muutakin, nimittäin miehensä kasvattamia chilejä. Katsokaa miten mahtavat värit!
Myös hänen tekemänsä mango-chilikastike oli namia.

Ystävä kertoi kaikenlaista. Muun muassa miten heillä kesän asuneista kanoista yksi piti lopettaa jalkavaivan vuoksi.
Viime sunnnuntaina ystävästä oli sitten kuoriutunut kanantappaja.
Mietiskeltiin, että aika hurjaa, mutta toisaalta niin luonnollista.
Sitä kun on ihminen ajatunut aika kauaksi siitä luonnollisesta ruokaketjusta.
Ja kumpi se nyt sitten on julmempaa, katkaista vapaana hilluneelta sairaalta kanalta niska vai ostaa tehotuotettua broileria pilkkahintaan?

Siis tä? Mistä tämä flunssa tuli?

2011-09-22T00:10:00.000-07:00

Mikä se on sellainen flunssa, joka iskee juuri silloin kun on mielissään valmistautunut omaan leffailtaan ja mies on lähtenyt jalkapalloderbyyn/kolmikymppisille?

Se oli minun eilisiltani.

Kuume nousi varoittamatta. Nyhjötin surkeana sohvan nurkassa ja katsoin kolmea eri ohjelmaa limittäin. Onneksi tuli House, ja onneksi Jenkeissä oli jo alkanut How I met your motherin uusi kausi.

Kirjastosta ex-tempore lainaamani Tom of Finland -historiikki oli mielenkiintoinen. Kuten myös alzheimer-kirja. En oikein tiedä miten moiset lähtivät mukaani, mutta onneksi lähtivät.

Puolen yön jälkeen yhden naisen taistelutiimini mureni ja oli pakko laittaa miehelle seuraava viesti:
"Vähän surkia olo, olisi mukava jos tulisit paijaamaan."
Ja sehän tuli!

Tämä on ollut aika hyvä työviikko. Siihen on sisältynyt muun muassa mainos- ja lehtikuvittaja Laura Laineen haastattelu. Samalla kävin katsomassa hänen Oulussa tiistaina avatun näyttelynsä. Ja voin kyllä suositella!
Laineen keijukaismaiset naishahmot ovat valloittavia. Puhumattakaan hänen piirrosjäljestään. Kuvia katsoessa voi melkein tuntea käsissään miltä vaatemateriaalit tuntuvat. Pehmeät höyhenet näyttävät niin pehmeiltä, ja nahka nahalta.

Laineen piirustuksia Galleria 5:ssä (Hallituskatu 5, Oulu) 9.10. saakka.

Työ Laura Laineen sivuilta.

Liekö miehen paijailutaitojen erinomaisuus vai mikä, mutta aamulla kuume oli tiessään. Olo on edelleen vähän nuhjuinen, mutta töitä täytyy kuitenkin tehdä, sillä huomenna on kahden jutun dead-line.
Olen kuullut sanottavan, että friikku ei sairastele. Tarkoittaen kai sitä, että se on omista ansioista pois, jos sairastaa. Mutta ainakaan nyt ei haittaa tehdä kotoa töitä, sillä vaikka olo on nuhjuinen, työmatka taittui muutamalla askeleella, eikä vesisateessa pyöräillen.

Sillä eipä sitä konserniaikanakaan tullut oltua töistä pois. Eihän sitä kehdannut, kun oli määräaikainen ja koko ajan paniikissa siitä jatkuuko sopimus. Ja jos sitten jonakin kertana kehtasi hakea saikkua, oli siitäkin koko ajan huono omatunto.

Nyt ei ole. Nyt on tsemppi.

Aamuarsenaali flunssaa vastaan. Teetä ja mustikka-herukka jugurttirahkaa.

PS: Etsin muuten vuosia sopivaa teekannua, mutten koskaan löytänyt sellaista, jossa ei olisi ollut jotakin pikkuvikaa. Vime syksynä löysin tämän Marimekon Räsymaton ja olin myyty. Pelkästään sen näkemisen luulisi parantavan vähän.

Häät peruttu, jalkapallo silmässä

2011-09-21T05:00:00.000-07:00

En ole kertonutkaan miten päädyin naimisiin.
Tai tarkemmin sanottuna, miten olin melkein päätymättä.

Kihloihin mentyämme sovimme hääpäivän. Varasimme kirkon ja uinuimme puolitoista vuotta.

Tammikuussa tajusimme, että häät ovat puolen vuoden päästä. Suunnittelimme ja kokoustimme. Tilasin puvun netistä ja selasin reseptejä.

Viimeisillä viikoilla askartelimme ja leivoimme. Siivosimme, koristelimme ja jännitimme.

Viisi päivää ennen vihkimistä mies lähti pelaamaan jalkapalloa.
Puolitoista tuntia myöhemmin sain häneltä puhelun, että ovat matkalla päivystykseen.

Pallo oli osunut suoraan silmämunaan.
Silmämuna oli ihan musta.
Yllättäen silmäkulma ei.

Kellon lähestyessä puoltayötä mies otettiin sisään osastolle. Silmänpaine oli korkealla.
Lääkäri sanoi, että lauantaiksi parsivat kasaan.
Kotona tuli itku.

Mies pysyi sairaalassa keskiviikkoon asti. Anoppi ja käly kantoi kaupasta liivejä ja kravatteja testattavaksi.
Minä ja kaasot askartelimme.
Lauantaina sulho seisoi alttarilla. Eikä juhlapaikan sohvallakaan tarvinnut lepuutella.

Sen sijaan minä valssasin niin, että mursin jalkapöytäni.
Siitä lisää toisella kerralla.

Aamuhölkkä sekä piipahdus muistojen polulla

2011-09-19T07:02:00.000-07:00

Söin tänään syksyn ensimmäisen nahkiaisen. Se oli etikkainen ja maukas.
Iän myötä nahkiainen täytyy nauttia katsomatta.
Ennen meni alas miten päin vain.

Aamulla kävin heti herättyäni juoksemassa.
Tai oikeastaan jolkottelemassa. Mutta koko matkan kuitenkin.
Paistoi aurinko ja maa oli vielä kuurassa.
Oli kaunista.
Olin ylpiä, että jaksoin.

Se aloitti päivän hyvin.
Join teetä, ja myöhemmin kahvia.

Kävin kirjastossa ja tutustuin taas lehtiin. Niitä on valtavasti.
Mieli aktivoitui: ainakin kolme uutta juttuideaa!
Kuuntelin Adelen sydänsurubiisin jälleen monta kertaa.

Siitä tuli mieleeni, että olisinko aikoinaan uskonut, ettet sinä enää satu?
Että elämääni tuli joku, joka oli vielä enemmän.
Enemmän, mitä olin koskaan kuvitellut voivan olla olemassa.

Se joku, jonka kanssa nautittiin häämatkalla Nizzan lämmöstä. Jalka oli paketissa liian kovista muuvsseista, joita häissä tuli tanssittua. Siitä huolimatta, oli elämäni ihanin matka.

Löytyneiden eläinten kotona oli liikuttavaa

2011-09-18T04:05:00.000-07:00

Aurinko palasi loppuviikosta. Tänään se paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.
Ilma on jo viileä, mutta säteet lämmittävät.
Ensi viikolle on useampi työ. Eikä ahdista, vaikka on sunnuntai.
Näinä hetkinä tuntuu, että vapaaksi toimittajaksi alkaminen oli oikea valinta.
Että kyllä minä pärjään. Kyllä elämä kantaa.

Perjantaina kuuntelin ainakin seitsemän kertaa putkeen niiskutuslaulun.
Palasin ajassa 13 vuotta taaksepäin ja riuduin. Itkettikin.
Ehkä tasainen itkeminen on ihan hyväksi. Pysyy kyynelkanavat auki.

Kirjoitin joskus, että surussa on sointia. Tarkoitin kai sitä, että onnellisena ei ole yhtä paljon sanottavaa.
En silti valita. Tämä on hyvä.

Eilen vierailin eläinkodissa. Kissoja kopit täynnä. Pihalla lampaita. Yksi valkea kani, jonka silmän alla oli naarmu.
Mies on allerginen. Muuten olisi ottanut mukaani sen Oulunsalosta löytyneen kissanpojan. Se oli lellikki. Sai juostakin pitkin ja poikin.
Itketti vähän sielläkin.

Åbo

2011-09-14T01:31:00.000-07:00

Näin unta, jossa asuin Turussa.
Mukulakivikadut olivat leveitä ja rakennukset kauniita.
Suojatiellä ohitseni ajoi vanhanaikainen raitiovaunu.
Aurinko paistoi, mutta ilmassa tuntui jo syksy.

Vain muutaman kerran olen käynyt.
Isovanhemmat sen sijaan asuivat.
Pakosta. Viipuriin kun ei voinut jäädä.

Olisiko minussa enemmän karjalaa, jos olisivat vielä synnyttyäni eläneet?
Tai turkua?

Uuden kodin etsintä

2011-09-13T00:15:00.000-07:00

Eilen kävin asuntoesittelyssä. Huoneet olivat matalia ja talo sokkeloinen.
Maakellarissa haisi maakellarille.
Pihalla kasvoi omenapuu. Sato näytti runsaalta.
Makuhuoneen lattia oli vaihdettu, sillä edellinen ei kestänyt sairaalasängyn painoa.

Ulkona satoi.

Tätä taloa myi nainen, jonka mies oli kuollut.
Kuinka monta syksyä he mahtoivatkaan kerätä omenia puutarhasta, leikata nurmikkoa, päivitellä viereisen urheilukentän kisoja.

Nyt tuntemattomat kulkivat huoneissa kuin kuninkaat. Aukoivat kaappeja ja koputtelivat seiniä.

Omenapuun varjossa olisi ihana lukea. Vilpolasta saisi erinomaisen terassin.
Harmi, että talo oli ankea.